Beklager...

Siden findes desværre ikke på dansk

Bliv på siden | Fortsæt til en relateret side på dansk

Tuloskausi alkaa taas - käsikirja yksityissijoittajalle

Antti Saari

11-10-2021 11:15

Helsingin pörssin tuloskausi alkaa suurten yhtiöiden osalta ensi viikolla. Piensijoittajan on nyt syytä olla tarkkana osavuosikatsauksia lukiessa – inflaation nostettua päätään jyvät alkavat vähitellen erottua akanoista. Tuloskasvuprosentit ovat monen yhtiön osalta yhä mehevät, mutta edellisen raportointikauden kaltaiseen ilotulitukseen tuskin päästään. Mihin kaikkeen huomiota kannattaa kiinnittää?

1. Reipasta kasvua edelleen luvassa

Kokonaistarkastelussa kasvua vuodentakaiseen verrattuna on tällä hetkellä odotuksissa tulosten osalta parikymmentä prosenttia ja liiketulosten osalta hieman enemmän. Liikevaihdon kasvukin on ollut pirteää, kun taloudet ovat elpyneet viime vuoden koronakuopista. Edellisneljännekseen verrattuna luvut eivät ole yhtä mairittelevia jo pelkästään tuolloin nähdyn uskomattoman kasvutahdin ansiosta.

Talouden kasvu jäi kolmannella neljänneksellä ennakoitua hitaammaksi koronaviruksen delta-muunnoksen ja pullonkaulojen jarrutettua kehitystä. Kokonaistalouden kasvu oli kuitenkin reippaampaa kuin mitä liikevaihdon kasvuodotukset antavat ymmärtää, joten on hyvin todennäköistä, että näistä mennään yli maailmalla ja luultavasti myös Suomessa. Yhtiöt ovat myös  tuloskauden aikana nostaneet ohjeistustaan ja analyytikot tavanomaisesta poiketen ennusteitaan. Kaikki tämä viittaa vahvasti siihen, että ennusteista mennään edelleen yli, vaikkakin viime tilikausien hurjia suorituksia pienemmin eroin.

Lukuja vertailtaessa on huomioitava, että Yhdysvalloissa ennusteet ylittävät yleensä noin  kolme yhtiötä neljästä ja Euroopassa (Suomi mukaan lukien) hieman reilu puolet. Lisäksi Helsingin pörssissä kourallinen suuria yhtiöitä voi kukin herkästi keikauttaa koko pörssin tulos- ja liikevaihtopotin suuntaan tai toiseen.

2. Kustannuskuri erottaa jyvät akanoista

Tällä tuloskaudella kiihtynyt inflaatio ja saatavuushaasteet alkavat tehdä jo merkittäviä eroja yhtiöiden välille. Kovia katteita ja kestävästi kasvavaa tulosta takovat laatuyhtiöt pärjäävät tällaisessa ympäristössä edelleen hyvin. Toisaalta yhtiöt, joiden kustannukset ovat korkeat ja toimitusketjut pitkät ja monimutkaiset, kärsivät yllä mainituista haasteista. Tähän jälkimmäiseen joukkoonkin voi hyvin mahtua yhtiöitä, jotka pystyvät pitämään kustannuksensa kurissa ja siten pärjäävät vertailuryhmää paremmin. Näyttää kuitenkin entistä todennäköisemmältä, että tuotantoketjujen huolet jatkuvat vielä ensi vuoteen ja mahdollisesti pidemmällekin. Siksi neuvomme sijoittajia painottamaan salkuissaan yhtiöitä, joiden tuloksentekokyky on vahvemmalla pohjalla.

Koko globaalin pörssin kannalta kustannusten nousu ei ole kovin huolestuttavaa, sillä jonkun nousseita kustannuksia vastaa lähes aina jonkun toisen nopeammin kasvava liikevaihto. Palkkakustannusten osalta taas tämän päivän kasvaneet kustannukset korvautuvat tyypillisesti huomenna kasvavalla liikevaihdolla, kun nousseet ansiot kulkeutuvat takaisin talouden kiertoon. Suomen kokoisessa maassa, jossa yhtiöjoukko ei ole niin kattava, voi kokonaisuus kuitenkin hyötyä tai kärsiä kustannustason noususta. Toisaalta mm. varustamoja ja logistiikka-alaa palvelevat yhtiöt sekä investointitavaroita valmistavat yhtiöt hyötyvät pullonkauloista syntyvästä investointitarpeesta. Tämä voi herkästi kallistaa globaalien tuotantoketjujen haasteet myös Suomen eduksi.

3. Kiina suuri kysymysmerkki

Kustannusten lisäksi toinen tämän tuloskauden polttava puheenaihe on Kiinan talouteen ja erityisesti maan kiinteistösektoriin liittyvät huolet. Helsingin pörssissä on suuria yhtiöitä, joiden liikevaihdosta mittava osa tulee Kiinasta. Maan talouskasvun painettua ainakin hetkellisesti jarrua on hyvin mahdollista – joskaan ei varmaa – että näiden yhtiöiden tulokset jäävät hieman aiemmista arvioista. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että yksittäiset yhtiöt voivat aina pärjätä koko markkinoiden yleistä kehitystä paremmin. Lisäksi Kiina-huolet ovat olleet jo sen verran hyvin tapetilla, että ne on jo pääosin hinnoiteltu pörssikursseihin.

4. Johdon viestit viitoittavat suuntaa

Pelkkien numeroiden tuijottamisen sijaan erityisesti tällä tuloskaudella korostuvat yritysten johdon kommentit tulevasta ja menneestä. Tähän kannattaa toki aina kiinnittää huomiota, mutta kommenttien tulkinta voi nousta eritoten lähikuukausien kehityksen osalta arvoon arvaamattomaan. Jos yllämainitut haasteet eivät juuri nouse esiin johdon puheenvuoroissa tai raporteissa, voi yhtiö pärjätä paremmin kuin sellainen, joka uskoo näiden haasteiden heikentävän liiketoiminnan kasvumahdollisuuksia. Tästä on jo nähty hieman merkkejä Yhdysvalloissa, jossa jo raportoineiden yhtiöiden kurssit ovat kehittyneet tulosjulkaisun jälkeen heikommin tapauksissa, joissa saatavuusongelmat ovat olleet huolenaihe ja toisaalta paremmin tapauksissa, joissa näistä ei ole tarvinnut mainita. Nämä johdon viestit voivat valottaa niin viime kuukausien kehitystä kuin odotuksia tulevasta.

Odotamme, että alkava tuloskausi antaa uuden tukijalan kurssinousun jatkumiselle, kun epävarmuutta on jo ehditty leipoa hintoihin enemmän kuin olisi tarpeen ja uskomme niin ikään, että tulokset ovat olleet ennakoitua parempia. Sijoittajan kannattaa kuitenkin seurata tarkkaan omassa salkussaan olevien yhtiöiden raportteja ja pyrkiä painottamaan yhtiöitä, joilla kustannushaasteita on muita vähemmän tai jotka voivat jopa hyötyä pullonkauloista. Lisäksi oman salkun hajautusta on aika ajoin hyvä tarkastella ja pitää toisin sanoen huoli siitä, ettei minkään yksittäisen yhtiön paino ole päässyt nousemaan liian suureksi. Jos salkusta ei yllä mainitun kaltaisia laatuyhtiöitä vielä löydy, nyt voi olla hyvä aika lisätä niitä salkkuun.

Talouden ilmiöiden takana

Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.

Blogi
Markkinat ja sijoittaminen
Analyysit

Lue lisää