Talouden ilmiöiden takana
Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.
Yhdysvaltain presidentinvaalien lopputuloksen ennakointiin on jälleen käytetty valtavasti aikaa ja energiaa. Eikä syyttä. Onhan kyse maailman vaikutusvaltaisimmasta virasta ja suurimmasta taloudesta. Sijoittajankin kannattaa kiinnostua vaaleista, mutta pitää pää kylmänä sijoituspäätöksiä tehdessä. Vaalit ovat vaaran paikka sijoittajalle erityisesti siksi, että salkun radikaali muuttaminen vaalitulosta ennakoiden voi tuntua houkuttelevalta, mutta voi liian isoina annoksina herkästi jättää loven tuottoihin.
Sijoittajat ovat oppineet viime vuosien kansanäänestyksistä, kuten Brexit-äänestyksestä ja edellisistä Yhdysvaltain presidentinvaaleista, kaksi asiaa. Toinen on se, että tuloksen ennustaminen on todella hankalaa. Yhtä tärkeä toinen oppi on se, että eri äänestystuloksista seuraavien markkinaliikkeiden ennakoiminen on lähes yhtä haastavaa. Brittien EU-eron piti olla täydellinen katastrofi markkinoille. Ja tätähän se olikin – mutta vain yhden kaupankäyntipäivän verran. Trumpin valinta ensimmäiselle kaudelle ei jaksanut hermostuttaa edes kokonaista päivää, vaan pörssikurssit kääntyivät hurjasta laskusta hurjaan nousuun vielä saman päivän aikana.
Politiikasta syntyvät kurssiliikkeet ovat usein maltillisia
Tällä kertaa tilanne on siinä mielessä toinen, että Trumpin on nähty jo kerran voittavan, joten markkinoiden shokkireaktio tuskin olisi samaa kokoluokkaa edes päivän sisällä. Tässä vaiheessa sijoittajat kuitenkin selvästi ennakoivat Bidenin voittavan, joten suurempi kurssivaikutus seuraisi luultavasti Trumpin voitosta. Bidenin voitto hyödyttäisi todennäköisesti vihreän energian tuottajia eritoten amerikkalaisten öljy-yhtiöiden kustannuksella. Trumpin voitto taas olisi luultavimmin mannaa Yhdysvaltain osakemarkkinoille laajemmin.
Poliittisista päätöksistä tai äänestystuloksista syntyvät kurssiliikkeet ovat kuitenkin usein olleet maltillisia tai ainakin lyhytkestoisia. Esimerkiksi Trumpin veroalea ei oikeastaan koskaan täysimääräisesti hinnoiteltu osakemarkkinoille. Ehkä sen takia, että sijoittajat uumoilivat seuraavan demokraattihallinnon joka tapauksessa pyörtävän päätöksen osittain. Ylipäätään veroasteen ja pörssikurssien välinen yhteys on viime vuosikymmeninä ollut hyvin ailahtelevainen. Vaikka verotuksella olisikin lyhyen aikavälin shokkivaikutus, edes Bidenin nyt kaavailemat veronkorotukset eivät todennäköisesti painaisi kursseja laskennallisesti tavallista korjausliikettä (n. 10 %) enempää. Lisäksi demokraattiehdokkaan suunnittelemat muut poliittiset toimet voisivat vaikuttaa toiseenkin suuntaan, ja kuten todettu, markkinat jo jossain määrin hinnoittelevat Bidenin voittoa.
Sijoittajan ei välttämättä kannata ennakoida vaalitulosta
Mahdollisista ratkaisuista lähinnä vaalituloksen kiistäminen ja sitä kautta epävarmuuden pitkittyminen voisi painaa markkinoita pitkäkestoisemmin. Tosin tätäkin mahdollisuutta on jo ehditty hyvän aikaa ennakoida ja arvuutella, eikä markkinaliikkeestä siksi välttämättä tulisi ollenkaan niin suuri, kuin nyt ajatellaan. Viime kädessä vaalien aiheuttamat kurssiliikkeet kuitenkin tarjoavat parhaimmillaan nopealiikkeiselle sijoittajalle oston paikkoja. Sijoittajan ei kannata kuitenkaan liian suurella itsevarmuudella lähteä ennakoimaan vaalitulosta, vaan ennemmin turvautua oman sijoitussuunnitelman mukaisesti riittävään hajautukseen ja hyödyntää markkinoiden heikkoja hetkiä ostotilaisuuksina.
Suomi-sijoittajankin kannattaa kuitenkin pitää vaaleja silmällä, sillä Helsingin pörssin suurten yhtiöiden liikevaihdosta lähes yhtä suuri osuus tulee Amerikan mantereelta kuin kotimaastakin. Ymmärtämällä oman salkun yhtiöiden liiketoimintaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä sijoittaja pystyy myös paremmin arvioimaan, oliko joku kurssireaktio ylimitoitettu vai ei. Liikaa painoarvoa poliittisille päätöksille ei kuitenkaan kannata antaa, elleivät ne sitten romuta kokonaisen toimialan liiketoiminnan logiikkaa. Näin käy teollisuusmaissa hyvin harvoin.
Antti Saari
päästrategi
Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.