Sorry...

This page does not exist in your language. You will be taken to a related page.

Stay on this page | Continue

Luennoitsijat

Tuomo Lehtovaara

Nordea Marketsin maajohtaja Tuomo Lehtovaara on työskennellyt Nordeassa vuodesta 1998 lähtien. Hänellä on laaja kokemus sekä yritys- että instituutioasiakkaita palvelevien yksiköiden johtamisesta. Tuomo on ollut uransa aikana mm. kehittämässä yritysrahoitus- ja joukkolainamarkkinaa. Hänellä on myös laaja kokemus henki- ja vakuutusyhtiöiden palvelemisesta sijoittamiseen, vastuuvelkaan ja sen suojaamiseen liittyvissä johdannaisratkaisuissa.

LinkedIn

Tuuli Koivu

Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu on toiminut kansainvälisen talouden ekonomistina Suomen Pankissa, Euroopan keskuspankissa ja valtiovarainministeriössä vuodesta 2001 alkaen. Hänen erityisalaansa on euroalue ja Kiina ja hän on väitellyt Kauppatieteiden tohtoriksi vuonna 2012 Kiinan rahapolitiikasta.

X: @TuuliKoivu

LinkedIn

Antti Aittola

Antti työskentelee Risk Solutions-yksikössä, ja konsultoi Nordean asiakkaita riskienhallinnassa ja rahoitusjärjestelyissä. Ennen Nordeaan siirtymistään 2012 hän toimi pitkään liikkeenjohdon konsulttina mm. Big4-yrityksissä, keskittyen CFO-toiminnon kehityshankkeisiin jotka liittyivät pääoman-, kassavirtojen- sekä riskien hallintaan. Antti on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Helsingin Kauppakorkeakoulusta.

LinkedIn

Harri Wallenius

Harri työskentelee Nordean Debt Solutions and Loans -yksikössä keskittyen suurasiakkaiden rahoitusjärjestelyihin sekä pääomarakenteeseen liittyvään neuvonantoon. Ennen nykyistä rooliaan hän työskenteli osakeanalyytikkona Nordea Marketsissa, jossa hän seurasi pääosin kulutustavara- ja kiinteistöyhtiöitä. Harri on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Hankenin kauppakorkeakoulusta.

LinkedIn

Jarkko Ruokonen

Jarkko työskentelee Nordea Instituutiovarainhoidossa sijoitusjohtajana palvellen instituutioita vaativissa ja monipuolisissa sijoitustarpeissa. Hänen työhönsä kuuluu mm. likviditeetinhallintaan soveltuvien salkkukokonaisuuksien rakentaminen asiakkaille. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on työskennellyt pankin ulkopuolella Markets-tehtävissä vastaten pääomamarkkinatuotemyynnistä kotimaisille ja ulkomaisille instituutioille. Jarkko on valmistuntu Kauppatieteiden maisteriksi ja Maa- ja metsätaloustieteiden kandidaatiksi Itä-Suomen Yliopistosta.

LinkedIn

Jarkko Hammarberg

Jarkko on työskennellyt Nordea Marketsissa vuodesta 2001 lähtien niin valuutta- kuin korkojohdannaisten parissa. Lisäksi hän on työskennellyt Tampereen yrityskonttorissa ja Helsingin yrityspankissa Markets -asiantuntijana. Hänellä on laaja kokemus niin pienempien kuin suurempien yritysten rahoitusriskienhallinnasta ja on toiminut kurssin luennoitsijana jo useana vuonna. Tällä hetkellä hän työskentelee valuuttakaupankäynnissä ja palvelee Nordean suuryritysyksikön asiakkaita. Jarkko on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Vaasan yliopistosta.

LinkedIn

Jari Liede

Jari on ollut Nordeassa vuodesta 2001 alkaen konsultoiden Nordean asiakkaita korko- ja valuuttariskin hallinnassa sekä erilaisissa rahoitusjärjestelyissä. Jarin vastuualueisiin kuuluu mm. rahoitusriskien tunnistaminen ja kvantifiointi sekä rahoituspolitiikkojen kehitystyö. Jari on koulutukseltaan diplomi-insinööri sekä Certified International Investment Analyst.

LinkedIn

Fanny Tabermann

Fanny työskentelee Nordea Marketsin Derivatives Coverage -yksikössä keskittyen suuryritysyksikön asiakkaiden korkosuojausneuvontaan, sekä vastaten suuryritysten Markets palvelutarjonnasta. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus korkomarkkinoista, Nordea Marketsin lisäksi muun muassa Debt Capital Markets -puolelta sekä Nordeassa että Citigroupilla. Fanny on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Hankenin kauppakorkeakoulusta. 

LinkedIn