Konsernijohtaja Christian Clausenin kommentti:
”Yritysasiakkaiden rahoitus- ja pääomamarkkinajärjestelyihin liittyvien neuvontapalvelujen kysyntä kasvoi vuoden 2014 alussa. Vire jatkui vahvana myös säästämisen tuotteissa ja palveluissa. Näiden ansiosta nettomääräiset palkkiotuotot nousivat 13 %. Luottojen kysyntä jatkui heikkona ja korot pysyivät matalina. Siksi tuotot olivat suurin piirtein vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen tasolla. Paikallisissa valuutoissa laskettuna ne kasvoivat 3 %. Liikevoitto nousi 6 % toiminnan tehostamisen ja luottojen laadun paranemisen ansiosta. Kulu/tuotto-suhde parani 51 prosentista 49 prosenttiin. Basel III -säännösten mukaan laskettu ydinvakavaraisuussuhde koheni 0,7 prosenttiyksikköä 14,6 prosenttiin.
Sopeutamme toimintaamme hitaaseen talouskasvuun ja jatkamme tehostamisohjelmaamme, jonka avulla parannamme kustannustehokkuutta ja tehostamme pääoman käyttöä tulevina vuosina. Hyödynnämme edelleen aktiivisesti kaikki liiketoiminnan tarjoamat mahdollisuudet.”
Vertailu Q1/2014 vs. Q1/2013 (Q1/2014 vs. Q4/2013)[1]:
- Liiketoiminnan tuotot olivat aiemmalla tasollaan (kasvoivat 1 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna ne kasvoivat 3 % (2 %).
- Liikevoitto kasvoi 6 % (10 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna se kasvoi 10 % (11 %).
- Basel III -säännösten mukaan laskettu ydinvakavaraisuussuhde parani 12,1 prosentista[1] 14,6 prosenttiin (Q4: 13,9 %[1]).
- Kulu/tuotto-suhde parani 51 prosentista 49 prosenttiin (Q4: 52 %).
- Nettomääräisten luottotappioiden osuus luotonannosta laski 0,23 prosentista 0,18 prosenttiin (Q4: 0,21 %).
- Oman pääoman tuotto nousi 11,1 prosentista 11,4 prosenttiin (Q4: 10,5 %).
Keskeiset tunnusluvut, jatkuvat toiminnot[2], milj. euroa | Q1 2014 |
Q4 2013 |
Muutos, % |
Q1 2013 |
Muutos, % |
Muutos paikall. valuutoissa, % Q1/Q4 Q1/Q1 | |
Rahoituskate | 1 362 | 1 390 | -2 | 1 358 | 0 | -1 | 5 |
Liiketoiminnan tuotot yhteensä | 2 501 | 2 469 | 1 | 2 506 | 0 | 2 | 3 |
Tulos ennen luottotappioita | 1 264 | 1 186 | 7 | 1 239 | 2 | 8 | 5 |
Luottotappiot, netto | -158 | -180 | -12 | -198 | -20 | -12 | -19 |
Luottotappiotaso (vuositasolla), pistettä | 18 | 21 | 23 | ||||
Liikevoitto | 1 106 | 1 006 | 10 | 1 041 | 6 | 11 | 10 |
Riskisopeutettu tulos | 880 | 821 | 7 | 854 | 3 | 7 | 6 |
Osakekohtainen tulos, laimennusvaikutuksen jälkeen, euroa (jatkuvat toiminnot) | 0,21 | 0,19 | 0,19 | ||||
Osakekohtainen tulos, laimennusvaikutuksen jälkeen, euroa (toiminnot yht.) | 0,21 | 0,19 | 0,20 | ||||
Oman pääoman tuotto, % | 11,4 | 10,5 | 11,1 |
Tuloslaskelmassa vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä käytetyt valuuttakurssit: DKK 7,46, NOK 8,35 ja SEK 8,86.
[1] Suhdeluvut esitettiin aiemmin arviona.
[2] Jatkuvien toimintojen tunnusluvut (eivät sisällä Puolan myytävää pankki-, henkivakuutus- ja rahoitustoimintaa).
Lisätietoja:
Christian Clausen, konsernijohtaja, +46 8 614 7804
Torsten Hagen Jørgensen, konsernin talousjohtaja, +46 8 614 7814
Rodney Alfvén, sijoittajasuhteet, +46 8 614 7880 (tai +46 72 235 05 15)
Kati Tommiska, konserniviestintä, 09 165 42320
Siirry Investor relations-sivuille
Nordean on julkistettava tässä tiedotteessa annetut tiedot Ruotsissa annetun rahoitusinstrumenteilla käytävää kauppaa koskevan lain (1991:980) ja/tai Ruotsissa annetun arvopaperimarkkinalain (2007:528) mukaisesti.