Sorry...

This page does not exist in your language. You will be taken to a related page.

Stay on this page | Continue

Nordean tulos – kolmas vuosineljännes 2020

Pörssitiedotteet | 23-10-2020 07:30

Nordea Bank Oyj
Pörssitiedote – Osavuosikatsaus (Q1 ja Q3)
23. lokakuuta 2020 klo 7.30 Suomen aikaa
 

Yhteenveto kolmannesta neljänneksestä:

  • Vahva tulos: edellisneljännesten myönteinen suuntaus jatkui. Liikevoitto parani 24 prosenttia vuoden 2019 kolmannesta neljänneksestä ja oli ennätyksellisen hyvä useimmilla liiketoiminta-alueilla. Tuotot yhteensä kasvoivat 4 prosenttia. Korkokate parani 6 prosenttia, mikä oli suurin kasvu vuoden 2012 jälkeen. Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä puolestaan parani 30 prosenttia Marketsin vilkkaan asiakasaktiviteetin ansiosta. Palkkiotuotot kuitenkin supistuivat 4 prosenttia, koska etenkin kortteihin ja maksuliikenteeseen liittyviä palkkiotuottoja heikensi edelleen COVID-19-pandemian vuoksi vähentynyt taloudellinen toimeliaisuus.

  • Toiminta jatkui aktiivisena ja liiketoiminnan volyymit kasvoivat. Tuottojen kasvua vauhditti asiakastoiminnan vilkastuminen. Asuntoluottojen volyymit ja markkinaosuudet kasvoivat. Myös luotonanto pienille ja keskisuurille yrityksille lisääntyi. Lisäksi hoidossa oleva varallisuus kasvoi 4 prosenttia ja oli ennätykselliset 326 miljardia euroa. Kasvua tukivat rahoitusmarkkinoiden elpyminen ja uuden hoitoon saadun nettovarallisuuden vakaa kehitys. Säästämisen tuotot paranivat 4 prosenttia.
  • Kustannustehokkuuteen tähtäävät toimet tuottivat odotettua tulosta. Liiketoiminnan kulut (pl. vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät) pienenivät 6 prosenttia. Koko vuoden 2020 kulujen odotetaan olevan alle 4,7 miljardia euroa, kun mukaan luetaan myös SG Finansin kulut.
  • Kehitys on taloudellisten tavoitteiden mukaista. Nordean kulu/tuotto-suhde parani viime vuoden kolmannen neljänneksen 58 prosentista 52 prosenttiin. Vuodelle 2022 asetettu tavoite on 50 prosentin kulu/tuotto-suhde, ja kehitys oli tämän tavoitteen mukaista. Oman pääoman tuotto oli kolmannella neljänneksellä 10,1 prosenttia, eli kehityssuunta kohti vuodelle 2022 asetettua yli 10 prosentin tavoitetta oli hyvä.
  • Luottosalkun laatu pysyi vahvana ja näkymät ennallaan. Luottotappioiden nettomäärä oli 2 miljoonaa euroa positiivinen. Johdon harkintaan perustuva puskuri pidettiin 650 miljoonassa eurossa, koska pandemian täysimääräiset talousvaikutukset ovat edelleen epävarmat. Luottonäkymät pysyivät ennallaan: nettomääräisten luottotappioiden arvioidaan jäävän alle 1 miljardiin euroon koko vuodelta 2020.
  • Pääomarakenne on Euroopan huipputasoa: osingonmaksukyky on hyvä. Nordean ydinvakavaraisuussuhde oli 16,4 prosenttia, mikä ylittää viranomaisten vähimmäisvaatimuksen 6,2 prosenttiyksiköllä. Nordean taloudellinen asema on vahva, joten se pystyy sekä tukemaan asiakkaitaan että maksamaan osinkoa osakkeenomistajilleen. Nordea pyrkii maksamaan osinkoa tilikaudelta 2019. Hallitus on päättänyt, ettei se tee päätöstä tilikauden 2019 osingonmaksusta ennen 1. tammikuuta 2021. Nordea arvioi tilannetta uudelleen vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä Euroopan keskuspankin mahdollisten uusien suositusten mukaisesti.
  • Nordea on edelleen sitoutunut vuoden 2022 taloudellisiin tavoitteisiin. Pääomamarkkinapäivästä on nyt kulunut vuosi, ja Nordea on edelleen sitoutunut toteuttamaan liiketoimintasuunnitelmansa ja saavuttamaan vuodelle 2022 asetetut taloudelliset tavoitteet. Kaikki liiketoiminta-alueet ovat parantaneet kulu/tuotto-suhdettaan kuluneen vuoden aikana. Edistystä on siis selvästi tapahtunut painopistealueisiin keskittymisen ansiosta, mutta lisätoimia tarvitaan vielä.

(Lisää konsernijohtajan kommentteja sivulla 4 ja määritelmät englanninkielisen tulosraportin sivulla 56.)

 

Vertailu Q3/2020 vs. Q3/2019 (pl. vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät1)

  • Korkokate 1 146 miljoonaa euroa, 6 %
  • Liiketoiminnan tuotot 2 172 miljoonaa euroa, 4 %
  • Liiketoiminnan kulut -1 089 miljoonaa euroa, -6 %
  • Nettomääräiset luottotappiot 2 miljoonaa euroa vs. -49 miljoonaa euroa
  • Liikevoitto 1 085 miljoonaa euroa, 24 %
  • Ydinvakavaraisuussuhde2,3 16,4 % vs. 15,4 %
  • Kulu/tuotto-suhde 50 % vs. 56 %
  • Kulu/tuotto-suhde4 52 % vs. 58 %
  • Luottotappiotaso (jaksotettuun hankintamenoon arvostetusta luotonannosta) 0 pistettä vs. 55 pistettä
  • Oman pääoman tuotto 10,6 % vs. 8,9 %
  • Oman pääoman tuotto4 10,1 % vs. 8,4 %

Vertailu Q3/2020 vs. Q2/2020

  • Korkokate 1 146 miljoonaa euroa, 5 %
  • Liiketoiminnan tuotot 2 172 miljoonaa euroa, 4 %
  • Liiketoiminnan kulut -1 089 miljoonaa euroa, 0 %
  • Nettomääräiset luottotappiot 2 miljoonaa euroa vs. -698 miljoonaa euroa
  • Liikevoitto 1 085 miljoonaa euroa, 255 %
  • Ydinvakavaraisuussuhde2,3 16,4 % vs. 15,8 % 
  • Kulu/tuotto-suhde 50 % vs. 52 %
  • Kulu/tuotto-suhde4 52 % vs. 52 %
  • Luottotappiotaso (jaksotettuun hankintamenoon arvostetusta luotonannosta) 0 pistettä vs. 115 pistettä
  • Oman pääoman tuotto 10,6 % vs. 3,1 %
  • Oman pääoman tuotto4 10,1 % vs. 3,0 %

1 Lisätietoa englanninkielisen tulosraportin sivulla 6.
2 Kauden lopussa.
3 Mukaan lukien tilikauden tulos.
4 Mukaan lukien jaksotetut vakausmaksut.

 

Tuloslaskelma

Q3 Q3 Muutos, Q2 Muutos, 1−9 1−9 Muutos,
2020 2019 % 2020 % 2020 2019 %
Milj. euroa
Korkokate 1 146 1 083 6 1 091 5 3 346 3 210 4
Palkkiotuotot ja -kulut, netto 729 756 -4 673 8 2 167 2 236 -3
Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä 274 211 30 318 -14 701 758 -8
Osuus osakkuusyritysten tuloksesta 6 13 -54 -10 -6 51
Muut liiketoiminnan tuotot 17 22 -23 20 -15 57 86 -34
Liiketoiminnan tuotot yhteensä 2 172 2 085 4 2 092 4 6 265 6 341 -1
Henkilöstökulut -686 -924 -26 -645 6 -2 030 -2 369 -14
Muut kulut -245 -366 -33 -303 -19 -967 -1 264 -23
Poistot aineell. ja aineett. hyödykkeistä -158 -885 -82 -140 13 -428 -1 174 -64
Liiketoiminnan kulut yhteensä -1 089 -2 175 -50 -1 088 0 -3 425 -4 807 -29
Tulos ennen luottotappioita 1 083 -90 1 004 8 2 840 1 534 85
Luottotappiot, netto 2 -331 -698 -850 -434 96
Liikevoitto 1 085 -421 306 1 990 1 100 81
Tuloverot -248 89 -63 -450 -308 46
Tilikauden tulos 837 -332 243 1 540 792 94
Liiketoiminnan volyymit, avaintiedot1
30.9. 30.9. Muutos, 30.6. Muutos,
2020 2019 % 2020 %
Mrd. euroa
Luotot yleisölle 320,2 328,3 -2 327,7 -2
Luotot yleisölle, pl. takaisinostosopimukset 302,4 299,5 1 304,4 -1
Yleisön talletukset ja muut velat yleisölle 190,0 168,3 13 188,5 1
Yleisön talletukset, pl. takaisinostosopimukset 184,9 161,9 14 180,7 2
Taseen loppusumma 574,8 585,9 -2 587,3 -2
Hoidossa oleva varallisuus 326,2 314,3 4 311,4 5
Oma pääoma 32,6 30,5 7 31,8 3
Tunnusluvut2
Q3 Q3 Muutos, Q2 Muutos, 1−9 1−9 Muutos,
2020 2019 % 2020 % 2020 2019 %
Laimennettu osakekohtainen tulos, euroa 0,21 -0,08 0,06 0,37 0,19 95
Osakekohtainen tulos, 12 edeltävää kk, euroa 0,56 0,32 75 0,27 0,56 0,32 75
Osakkeen päätöskurssi1, euroa 6,49 6,50 0 6,15 6 6,49 6,50 0
Oma pääoma / osake1, euroa 8,06 7,55 7 7,86 3 8,06 7,55 7
Osakkeiden enimmäismäärä1, milj. 4 050 4 050 0 4 050 0 4 050 4 050 0
Laimennetun osakemäärän painotettu ka., milj. 4 040 4 036 0 4 039 0 4 039 4 034 0
Oman pääoman tuotto, % 10,6 -4,4 3,1 6,5 3,4
Aineellisen pääoman tuotto, % 12,0 -5,0 3,5 7,4 3,9
Riskipainotettujen erien tuotto, % 2,2 -0,9 0,6 1,3 0,7
Oman pääoman tuotto ml. jaksotetut vakausmaksut, % 10,1 -5,0 3,0 6,7 3,6
Kulu/tuotto-suhde, % 50 104 52 55 76
Kulu/tuotto-suhde ml. jaksotetut vakausmaksut, % 52 107 52 54 75
Luottotappiotaso, jaksotettuun hankinta­menoon arvostetusta luotonannosta, pistettä 0 55 115 47 24
Ydinvakavaraisuussuhde1,3, % 16,4 15,4 15,8 16,4 15,4
Vakavaraisuussuhde, ensisijainen pääoma1,3, % 18,2 17,4 17,6 18,2 17,4
Vakavaraisuussuhde1,3, % 19,9 20,0 20,1 19,9 20,0
Ensisijainen pääoma1,3, mrd. euroa 27,4 27,3 1 27,2 1 27,4 27,3 1
Riskipainotetut erät1, mrd. euroa 151 156 -4 155 -3 151 156 -4
Henkilöstömäärä (henkilötyövuotta)1 27 880 29 469 -5 27 954 0 27 880 29 469 -5
Taloudellinen pääoma1, mrd. euroa 23,7 26,5 -11 24,2 -2 23,7 26,5 -11

1 Kauden lopussa.
2 Lisätietoa tunnusluvuista ja vaihtoehtoisiksi määritellyistä tunnusluvuista,
katso https://www.nordea.com/en/investor-relations/reports-and-presentations/group-interim-reports.
3 Mukaan lukien tilikauden tulos.

 

Konsernijohtajan kommentti

”Olemme viimeksi kuluneiden neljännesten aikana nähneet, miten ihmiset, yritykset ja yhteiskunnat ovat sopeutuneet uuteen elämäntapaan COVID-19-pandemian seurauksena. Olemme nähneet asteittaista elpymistä, mutta kohdanneet myös takaiskuja. Vaikka epävarmuus jatkuu, uuden vakavan taantuman riski on pienentynyt. Sitoutuneen henkilöstömme, vahvan taseemme ja laadukkaiden digipalvelujemme ansiosta olemme pystyneet ja pystymme myös jatkossa tukemaan asiakkaitamme ja yhteiskuntia, joissa toimimme.

Kolmannella neljänneksellä tapahtui selvää edistystä kaikilla tärkeimmillä osa-alueilla. Asiakastyytyväisyytemme on nyt parempi kuin ennen pandemiaa. Asiakkaat saivat käyttöönsä uusia tuotteita ja palveluja. Tarjoamme nyt esimerkiksi vihreitä asuntolainoja mobiilipankkisovelluksessamme. Liiketoiminnan volyymien kasvu jatkui monella osa-alueella, etenkin asuntolainoissa ja säästämisen tuotteissa. Olemme kulkeneet jatkuvasti oikeaan suuntaan.

Näiden tekijöiden ansiosta neljänneksen tulos oli vahva. Liikevoitto parani 24 prosenttia vuoden 2019 kolmannesta neljänneksestä. Tuotot kasvoivat 4 prosenttia ja kulut vähenivät 6 prosenttia. Olemme näin ottaneet merkittävän askeleen kohti kulu/tuotto-suhteelle asettamaamme tavoitetta. Oman pääoman tuotto oli 10,1 prosenttia. Oman pääoman tuottoa tuki kolmannella neljänneksellä luottotappioiden hyvin alhainen määrä, mutta oman pääoman tuoton kehitys oli muutenkin selvästi myönteinen.

Tuottojen kasvua vauhditti vilkas asiakastoiminta. Oman arviomme mukaan kasvumme on markkinoita nopeampaa useilla osa-alueilla. Korkokate parani 6 prosenttia vuoden 2019 kolmannesta neljänneksestä, mikä on nopein kasvuvauhti vuoden 2012 jälkeen. Asuntoluottojen volyymit ja markkinaosuudet kasvoivat, ja luotonanto pienille ja keskisuurille yrityksille lisääntyi. Nettomääräiset palkkiotuotot supistuivat 4 prosenttia. Tämä johtui pääasiassa kortteihin ja maksuliikenteeseen liittyvistä palkkiotuotoista, joita heikensi edelleen COVID-19-pandemian vuoksi vähentynyt taloudellinen toimeliaisuus. Hoidossa oleva varallisuus nousi ennätyslukemiin ja oli 326 miljardia euroa. Uuden hoitoon saadun varallisuuden nettomäärät olivat vakaat kaikilla liiketoiminta-alueilla. Säästämisen tuotot paranivat 4 prosenttia. Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä on kausivaihtelujen vuoksi tyypillisesti alhainen kolmannella neljänneksellä, mutta tuloksemme parani 30 prosenttia viime vuoden kolmannesta neljänneksestä pääosin Marketsin parantuneen tuloksen ansiosta.

Kustannustehokkuuden parantamiseen tähtäävät toimet tuottavat edelleen tulosta. Kulu/tuotto-suhteemme on parantunut vuodessa 58 prosentista 52 prosenttiin. Tämä selittyy osin väliaikaisilla COVID-19-tilanteeseen liittyvillä vaikutuksilla, mutta suurimmat tulokset on saavutettu rakenteellisilla kustannussäästöillä. Olemme vähentäneet toimintamme ja prosessiemme monimutkaisuutta ja henkilöstömäärämme on pienentynyt. Odotamme edelleen, että koko vuoden 2020 kulut ovat alle 4,7 miljardia euroa, kun mukaan luetaan myös SG Finansin kulut.

Luottosalkun laatu on pysynyt vahvana. Luottotappioiden nettomäärä oli 2 miljoonaa euroa positiivinen. Pidimme johdon harkintaan perustuvan puskurin ennallaan 650 miljoonassa eurossa, koska pandemian täysimääräiset talousvaikutukset ovat edelleen epävarmat. Arvioimme aiemman ilmoituksemme mukaisesti, että nettomääräiset luottotappiot jäävät alle 1 miljardiin euroon koko vuodelta 2020. 

Olemme edelleen pääomarakenteeltamme yksi Euroopan vahvimmista pankeista. Ydinvakavaraisuussuhde oli 16,4 prosenttia, mikä ylittää viranomaisten vähimmäisvaatimuksen 6,2 prosenttiyksiköllä. Vahva taloudellinen asemamme tarkoittaa, että pystymme sekä tukemaan asiakkaitamme että maksamaan osinkoa osakkeenomistajillemme. Pyrimme maksamaan osinkoa tilikaudelta 2019. Hallitus on päättänyt, ettei se tee päätöstä tilikauden 2019 osingonmaksusta ennen 1. tammikuuta 2021, ja arvioimme tilannetta uudelleen vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä Euroopan keskuspankin mahdollisten uusien suositusten mukaisesti. Lisäksi vähennämme tilikauden 2020 osingon pääomastamme osingonmaksua koskevien periaatteittemme mukaisesti, sillä vahva taloudellinen asemamme mahdollistaa myös tämän osingon maksamisen.

Kaikki neljä liiketoiminta-aluetta kehittyivät kolmannella neljänneksellä vuodelle 2022 asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Personal Banking -liiketoiminta-alueella asuntoluottojen kehitys oli vahvaa, kun sekä volyymit että markkinaosuudet kasvoivat. Luottovolyymit yhteensä kasvoivat 4 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna. Mobiilipankkisovelluksen palveluvalikoima laajeni ja asiakastyytyväisyys parani viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Kulut pienenivät 13 prosenttia, ja kulu/tuotto-suhde oli 54 prosenttia. Liikevoitto kasvoi 7 prosenttia viime vuoden kolmannesta neljänneksestä.

Business Banking -liiketoiminta-alueella aktiviteetti lisääntyi neljänneksen loppupuolella. Luottovolyymit kasvoivat 4 prosenttia, ja talletusvolyymeissä nähtiin erittäin vahva 20 prosentin kasvu paikallisissa valuutoissa laskettuna. Myös yritysasiakkaiden joukkolainojen liikkeeseenlaskut lisääntyivät neljänneksen aikana. Tuotot kasvoivat 5 prosenttia ja kulut supistuivat 4 prosenttia. Kulu/tuotto-suhde parani siten viime vuoden kolmannen neljänneksen 52 prosentista 47 prosenttiin. Kolmannen neljänneksen liikevoitto nousi kaikkien aikojen ennätykseen. Lokakuun alussa saatiin päätökseen SG Finansin hankinta, joka vahvistaa asemaamme Pohjoismaissa entisestään.

Large Corporates & Institutions -liiketoiminta-alueen liikevoitto oli parempi kuin kertaakaan vuoden 2016 viimeisen neljänneksen jälkeen, kun kaikki tuotto- ja kuluerät kehittyivät myönteisesti. Tuotot kasvoivat 21 prosenttia ja kulut supistuivat 11 prosenttia. Kulu/tuotto-suhde parani siten 42 prosenttiin. Taloudellinen pääoma pieneni 13 prosenttia, kun markkinariskit pienenivät ja matalatuottoisia omaisuuseriä karsittiin. Taloudellisen pääoman tuotto nousi 12 prosenttiin. Kaiken kaikkiaan liiketoiminta-alueen muutossuunnitelma etenee. Tavoitteena on vähentää liiketoiminnan monimutkaisuutta ja parantaa kannattavuutta. 

Asset & Wealth Management -liiketoiminta-alueella saatiin neljänneksen aikana hoidettavaksi uutta varallisuutta nettomääräisesti 4,6 miljardia euroa. Uusi nettovarallisuus ja rahoitusmarkkinoiden elpyminen kasvattivat hoidossa olevan varallisuuden 326 miljardiin euroon, eli kasvua oli 4 prosenttia vuoden takaisesta. Private Bankingin asiakastyytyväisyys parani edelleen. Tuotot kasvoivat 4 prosenttia vuoden 2019 kolmannesta neljänneksestä, ja kulujen supistuminen jatkui. Kulu/tuotto-suhde parani vuoden takaisesta 62 prosentista 50 prosenttiin. 

Julkistimme vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä taloudelliset tavoitteemme vuodelle 2022 ja päivitimme liiketoimintasuunnitelmamme. Nyt vuotta myöhemmin edistystä on selvästi tapahtunut. Olemme vahvistaneet markkina-asemaamme, parantaneet asiakaskokemuksia ja tehostaneet toimintaamme. Pidämme saman suunnan myös lähivuosina. Olemme sitoutuneet toteuttamaan liiketoimintasuunnitelmamme ja saavuttamaan vuodelle 2022 asettamamme taloudelliset tavoitteet.

Strategiamme tavoitteiden saavuttamiseksi on selvä. Keskitymme edelleen kolmeen painopistealueeseen eli optimoimme toiminnan tehokkuuden, kasvatamme tuottoja ja luomme erinomaisia asiakaskokemuksia. Näin kannamme vastuumme asiakkaitamme, henkilöstöämme ja osakkeenomistajiamme kohtaan. Tämä hyödyttää niin yhteiskuntaa kuin omaa liiketoimintaamme.”
 

Frank Vang-Jensen
Konsernijohtaja

 

Näkymät
Painopistealueet, joiden avulla menestymme liiketoiminnassamme ja saavutamme taloudelliset tavoitteemme
Jotta vuodelle 2022 asetetut taloudelliset tavoitteet voidaan saavuttaa, Nordean liiketoimintasuunnitelmassa keskitytään kolmeen painopistealueeseen: 1) toiminnan tehokkuuden optimointiin, 2) tuottojen kasvattamiseen ja 3) erinomaisten asiakaskokemusten luomiseen.

Taloudelliset tavoitteet vuodelle 2022
Nordean taloudelliset tavoitteet vuodelle 2022 ovat:

  • oman pääoman tuotto yli 10 prosenttia

  • kulu/tuotto-suhde 50 prosenttia.

Kulut (liiketoiminnan kulut)
Nordea odottaa kulujen jäävän vuonna 2020 alle 4,7 miljardin euron ja vähenevän sen jälkeen edelleen.

Pääomatavoitteet
Viranomaisten vähimmäisvaatimus ylittyy 1,50–2,00 prosenttiyksikön pääomapuskurilla 1. tammikuuta 2020 lähtien.

Osingonmaksuperiaatteet
Periaatteena on, että osinkoa maksetaan 60–70 prosenttia tuloksesta. Tämä koskee 1. tammikuuta 2020 lähtien kertyviä tuloksia. Nordea arvioi jatkuvasti mahdollisuuksia käyttää osakkeiden takaisinostoja keinona jakaa ylimääräistä pääomaa osakkeenomistajille.

Luottosalkun laatu
Odotamme nettomääräisten luottotappioiden jäävän alle 1 miljardiin euroon koko vuodelta 2020, mikä vastaa alle 41 pisteen luottotappiotasoa. 
 

Koko tulosraportti löytyy verkkosivuiltamme englanniksi:
Nordea Group Q3 2020 Report
 
 

Lisätietoja:

Frank Vang-Jensen, konsernijohtaja, 050 3821 391  Mark Kandborg, väliaikainen konsernin talousjohtaja, +45 5547 8372
Matti Ahokas, sijoittajasuhteet, 040 5759 178 Konserniviestintä, 010 416 8023 tai press [at] nordea.com
 

Tässä pörssitiedotteessa annetut tiedot on annettu julkistettavaksi yllä mainittujen yhteyshenkilöiden välityksellä 23. lokakuuta 2020 kello 7.30 Suomen aikaa.
 

Nordea on johtava pohjoismainen yleispankki. Olemme auttaneet asiakkaitamme toteuttamaan unelmiaan jo 200 vuoden ajan. Haluamme olla vahva ja henkilökohtainen kumppani raha-asioissa ja tarjota merkityksellisiä palveluita sekä asiakkaillemme että yhteiskunnille, joissa toimimme. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Documents