Beklager...

Denne siden findes ikke på norsk

Bli værende på denne siden | Fortsett til en lignende side på norsk

Nordean kysely: Lapsille säästetään enemmän kuin muutama vuosi sitten

Lehdistötiedote | 17-12-2020 08:57

Nordean teettämän kyselytutkimuksen mukaan lähes kolme neljästä alle 18-vuotiaan lapsen vanhemmasta säästää lapselleen. Keskimääräinen kuukausittainen säästösumma on 50 euroa, joka on 20 euroa enemmän kuin samassa tutkimuksessa kolme vuotta aiemmin vuonna 2017. Korona ei ole juurikaan vaikuttanut lapselle säästämiseen, vaan suurin osa säästää lapselleen yhtä paljon kuin ennen pandemiaa.

Etenkin naiset ovat alkaneet säästää lapsille aiempaa suurempia summia. Naisten keskimääräinen säästösumma lapsille on kaksinkertaistunut ollen nyt 40 euroa, kun verrataan Nordean teettämään vastaavaan kyselytutkimukseen joulukuussa 2017. Miesten säästösumma on silti edelleen naisia suurempia, keskimäärin 50 euroa kuukaudessa.

”Koronapandemia ei ole merkittävästi vaikuttanut lapselle säästämiseen. 74 prosenttia kertoo säästävänsä suunnilleen yhtä paljon kuin ennen pandemiaa. 11 prosenttia kertoo vähentäneensä ja viisi prosenttia lisänneensä lapselle säästämistä pandemian seurauksena”, huomauttaa Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.

Suurin osa vanhemmista, 80 prosenttia, kokee lapselle säästämisen tärkeäksi. Tavallisin syy siihen, ettei säästä, on ettei rahaa jää ylimääräistä. Yleisin säästökohde on tilisäästäminen, mutta rahastoihin säästää jo kolmannes kaikista lapselleen säästävistä vanhemmista. 11 prosenttia lapselle säännöllisesti säästävistä säästää osakkeisiin tai osakesäästötilille. Vanhempien lisäksi lapsille säästävät myös isovanhemmat. 25 prosenttia vastaajista kertoi, että myös isovanhempi säästää lapselle.

”Perheiden taloudellinen tilanne voi olla hyvin erilainen, joten on luonnollista, ettei kaikilla ole mahdollista säästää lapselle. Lapselle säästettäessä sijoitusaika on kuitenkin useita vuosia, jopa vuosikymmen, joten tili ei ole paras vaihtoehto. Tilillä inflaatio syö rahojen ostovoimaa. Rahastot ja osakkeet kasvattavat paremmin lapsen omaisuutta ja arvonvaihtelutkin ehtivät tasaantua vuosien kuluessa”, neuvoo Nordean sijoituspalveluista vastaava johtaja Tanja Eronen.

Säästäminen rahastoihin on kasvattanutkin suosiotaan. Viimeisen vuoden aikana Nordeassa uusien rahastosäästäjien määrä on kasvanut kymmenellä prosentilla, ja alaikäisten rahastosäästäjien määrässä kasvua on peräti 20 prosenttia.

Puolelle vastuullisuus on tärkeää lapsen sijoituksissa

Tärkein syy säästää lapselle on säästöjen tuoma turva lapsen aikuistuessa, mutta varsinaista kohdetta, kuten ajokorttia tai ensiasuntoa suurin osa vanhemmista ei enää mainitse. Vielä kolme vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa joka viides vanhemmista kertoi säästävänsä lapselle ajokorttia varten, nyt enää 13 prosenttia mainitsi ajokortin säästökohteena.  

Viidennes vastaajista pitää vastuullisuutta tärkeimpänä kriteerinä, kun he valitsevat säästökohdetta lapselle ja noin puolet vastaajista ilmoittaa, että vastuullisuus on tärkeää lapsen sijoituksissa, kunhan tuotosta ei tarvitse tinkiä.

”Vastuullinen sijoittaminen on kasvanut hyvin voimakkaasti viimeisen parin vuoden aikana. Vastuullisella sijoittamisella voidaan vaikuttaa tulevaisuuteen ja siksi moni kokee sen erityisen tärkeänä juuri lapselle säästäessä. Noin 20 prosenttia nosti myös esille, että säästävät lapselle, jotta lapsi oppisi taloustaitoja. Tämä on tärkeä huomio, sillä lapselle sijoittaminen jo pienelläkin summalla sekä rahasta keskusteleminen parantaa nuoren edellytyksiä ottaa kasvaessaan oman talouden asiat haltuun ja alkaa itsekin säästämään”, Eronen päättää.

Kyselytutkimuksen Nordealle toteutti Kantar TNS. Kysely toteutettiin internetpaneelina 27.11.-4.12.2020 välisenä aikana ja siihen vastasi 880 yli 18-vuotiasta suomalaista. Vastaukset on painotettu haastateltavan ikä, sukupuoli ja asuinpaikka huomioiden.

Lisätietoja:
Tanja Eronen, sijoituspalveluista vastaava johtaja, 040 744 7482
Nordean viestintä, 09 4245 1006

Documents