Naisten määrä johtotehtävissä jatkaa kasvuaan, selviää vuosittaisesta eurooppalaisen tasa-arvotutkimuksen tuloksista. Nordea sijoittuu yhdessä tasa-arvovertailussa Pohjoismaissa toiseksi ja Euroopassa sijalle kahdeksan. Sosiaalinen vastuu näkyy pankin päivittäisessä toiminnassa ja tasa-arvoinen sukupuolten edustus on sidottu myös Nordean johdon palkitsemistavoitteisiin.
Boston Consulting Groupin tekemä eurooppalainen tutkimus selvitti Euroopan 50 suurimman listautuneen pankin sukupuolten moninaisuuden tason ja palkkiot ylimmän johdon tehtävissä. Nordea sijoittui pohjoismaisista finanssialan yrityksistä toiseksi.
”On ilahduttavaa että Nordea menestyy ja saa tunnustusta rahoitusalan tasa-arvotutkimuksissa. Me Nordeassa näemme tärkeänä, että sukupuolten välinen tasa-arvo on osa yrityksen ja yhteiskunnankin kulttuuria. Pidämme tärkeänä, että tiedostamattomiin asenteisiin ja ennakkoluuloihin puututaan hyvissä ajoin, jotta kaikilla meillä on yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet menestyä”, kertoo Nordean henkilöasiakkaista vastaava johtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen Sara Mella.
Nordea nosti sukupuolten tasa-arvon johtajistossa yhdeksi sosiaalisen vastuun ja palkitsemisen tavoitteeksi. Nordea yhdisti tasa-arvoisen johtajuuden osaksi vastuullisuustavoitteitaan sekä johtajien palkitsemisen perusteeksi.
Nordean pääomamarkkinapäivässä yhdeksi sosiaalisen vastuun tavoitteeksi ilmoitettiin, että sekä naisia että miehiä on ainakin 40 prosenttia kolmella ylimmällä johtotasolla yhteenlaskettuna vuoteen 2025 mennessä.
Kahta Nordean neljästä liiketoiminta-alueesta johtaa nainen, ja naisten osuus johdossa on kasvanut.
”Rahoitusala on pitkään koettu miesvaltaiseksi alaksi, mutta Nordeassa on tehty paljon töitä vuosien aikana, jotta henkilöstön ja johdon sukupuolijakauma olisi tasainen. Nordea on yksi edelläkävijöistä ja erottuu positiivisesti suurten yritysten joukosta”, kertoo Nordean yritysasiakkaista vastaava johtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen Nina Arkilahti.
”Teemme strategista työtä monimuotoisuuden lisäämiseksi Nordeassa, ja sukupuolten tasa-arvo on siinä tärkeä tekijä. Olemme sitoutuneet yhdessä tekemään Nordeasta entistäkin yhdenvertaisemman. Olen ylpeä saavutuksistamme, mutta suhtaudun nöyrästi siihen, että työtä on vielä paljon ja meidän täytyy jatkaa sitä määrätietoisesti, jos haluamme kehittyä edelleen,” henkilöstöjohtaja Christina Gadeberg sanoo.