Seuraa asiantuntijoittemme jakamaa tietoa markkinoiden ja inflaation kehityksestä Pohjoismaissa ja eri puolilla maailmaa.
Economic Outlook
Talousennuste: Suomi säilyy kilpailukykyisenä
Suomen vientihinnat ovat pysyneet nopeasti nousevien tuontihintojen mukana. Energian hintojen nousu on nostanut tuontihintoja, mutta Suomessa valmistettujen tuotteiden vientihinnat ovat nousseet samaa tahtia pitäen vaihtosuhteen ennallaan.
Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna 2 prosenttia haastavista olosuhteista huolimatta. Miten teollisuus pärjää Venäjän viennin supistuessa ja globaalien hintapaineiden ristiaallokossa? Näkyykö kasvanut epävarmuus tai kuluttajahintojen nousu suomalaisten kulutuksessa?
Markkinaheilunta ja epävarma uutisvirta saa monet säästäjät miettimään, pitäisikö sijoittaminen laittaa tauolle ja jatkaa vasta tilanteen selkiydyttyä. Säännöllinen säästäjä luovuttaa kuitenkin tässä parhaan etulyöntiasemansa jatkoivatpa kurssit sitten nousuaan tai eivät.
Ensimmäisen vuosineljänneksen raportointikausi alkaa tällä viikolla. Ennusteista mennään jälleen luultavasti yli ainakin Yhdysvalloissa, mutta sijoittajat saavat tottua selvästi viime vuotta hitaampaan kasvuun.
Venäjällä inflaatio laukkaa jo 2 prosentin viikkotahdilla, kun taas suomalainen kuluttaja on huomannut sodan vaikutuksen nopeimmin bensa-asemalla. Miten sota on muuttanut kasvuennusteita?
Korkonäkymät ovat nyt poikkeuksellisen epävarmat, kuten inflaatio- ja talousnäkymätkin. Epävarmuuden keskellä kannattaa tutkia myös kaukaisilta vaikuttavia skenaarioita, koska niiden todennäköisyys on kasvanut. Korot voivat nousta paljonkin.
Venäjän hyökkäyksen jälkeen myös Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten sijoittajien sijoituskohteena on alettu epäillä. Pieniä huolia Suomen alttiudesta Venäjän romahdukselle onkin ollut nähtävissä hinnoittelussa, mutta niitä ei pidä liioitella
Voisiko inflaatio jatkaa jylläämistään samalla kun talouskasvu hyytyy täysin? Venäjän hyökkäyksen jälkeen markkinoilla on alettu hinnoitella suurempaa riskiä tällaisesta ankeasta skenaariosta. Kuluttajatkin joutuisivat koville.
Nordea Asset Management luopuu sijoituksista Venäjälle
Nordea Asset Management (NAM) on päättänyt sulkea pois sijoitussalkuistaan kaikki sijoitukset Venäjälle, mukaan lukien valtionlainat, osakkeet ja joukkolainat.
Käsillä olevan kriisin pörssivaikutukset jäävät todennäköisesti lyhytaikaisiksi
Pörssikurssit ovat laskeneet viime viikkoina Venäjän toimien herättämän huolen seurauksena. Sijoittajan kannattaa kuitenkin pitää pää kylmänä huolten keskellä ja pohtia, miten tilanne vaikuttaa hänen omistamiensa yhtiöiden liiketoimintanäkymiin. Pörssikurssit nimittäin palautuvat ennen pitkää näiden tekijöiden viitoittamille tasoille.