Ursäkta...

Den här sidan finns tyvärr inte på svenska.

Stanna kvar på sidan | Gå till en relaterad sida på svenska

Asunnon omistaja tai omistusasunnosta haaveileva, tarkkaile näitä merkkejä asuntomarkkinoilla

Jussi Pajala

27-10-2021 11:31

Tammikuun blogissani kirjoitin: ”Uskon, että suomalainen asuntomarkkina näyttää toimivuutensa myös tänä vuonna ja kasvava määrä suomalaisia pääsee toteuttamaan DNA:sta kumpuavaa omistusasumisen unelmaa.” Nyt voidaan sanoa, että Suomen asuntomarkkina on näyttänyt kuukausi toisensa jälkeen vahvuutensa, eikä ole mitään syytä epäillä etteikö markkina jatkaisi toimintakykyisenä myös vuonna 2022. Kuplan olemattomuus on todettu jo moneen kertaan, velkaantuminen on maltillista ja nettovelkaantuminen on itseasiassa ollut laskussa. Lisäksi positiivinen taloustilanne tukee velallisten maksukykyä ja työmarkkinat vetävät.

Koska asuntomarkkinat määrittelevät yhä monen suomalaisen varallisuuden kertymisen, on positiivinen markkinakehitys eduksi meille kaikille. 66 prosenttia kotitalouksista on omistusasuntoja ja vaikka luku onkin tippunut 4 prosenttia vuoden 2010 jälkeen, on asuntomarkkinoilla yhä ratkaiseva merkitys useimman suomalaisen tulevaisuuden kannalta. Asuntomarkkinatkin muuttuvat ajan saatossa, joten mitä omistusasujan tai sitä harkitsevan tulisi tarkkailla?

Arjen helpottaminen sekä ekologisuus ovat asumisen kuumimpia trendejä

Tarkastelu on helpointa aloittaa asumisen polarisaatiosta, sillä se on ilmiönä pysyvä. Aika ajoin näkee otsikoita toiveikkaista kunnanjohtajista, joiden mukaan kaupungit tulevat ajanmittaan autioitumaan ihmisten halutessa palata takaisin luonnonrauhaan. Vaikka Suomessa onkin ainutlaatuisen kaunis ja puhdas luonto, eivät kansalaiset isossa kuvassa halua muuttaa kaupunkien ulkopuolelle. Infrastruktuuriin, palveluverkostoon sekä asumisen helppouteen panostavat asuinalueet tulevat jatkossakin voittamaan kilpailun, sillä ne kohtaavat parhaiten useimpien arjen tarpeet. Nämä voittajat sijaitsevat kasvukeskuksissa tai niiden lähistöllä. Tätä ilmiötä tukevat myös rakentajat, jotka enenevissä määrin suunnittelevat rakentamista asuinkorttelin, eivätkä yksittäisen asunnon kautta.

Trendi, joka tulee arjen helpottamisen ohella vahvistumaan entisestään, on asumisen ekologisuus. 30 prosenttia  Suomen hiilidioksidipäästöistä tulee asumisesta, kun otetaan huomioon myös rakennusaikaiset päästöt. Kunhan tietoisuus asumisen elinkaaren ympäristövaikutuksista tulevaisuudessa kasvaa, tulee yhä suurempi joukko kuluttajista huomioimaan asumisen ekologisuuden valinnoissaan. Tämä taas ohjaa rakentamista ekologisempaan suuntaan. Markkinoilla on jo käytössä ympäristöystävällisempiä rakennusaineita ja-tapoja, ja yhä useampi rakennuttaja laskee rakennuksen koko elinkaaren hiilijalanjäljen.

Väestön ikääntymisellä vaikutusta asumisen odotuksiin

Asuntomarkkinoiden odotusarvoja ajaa Suomessa Euroopan vanhimpaan kuuluva ikärakenne ja samalla pidentyvä elinaika. Myös tässä ilmiössä korostuu ihmisten tarve helpottaa arkea. Viime aikoina on puhuttu paljon suomalaisten tarpeesta saada asuntoihinsa lisäneliöitä, mutta haluaako ikääntyvä väestö tulevaisuudessa todella siivota näitä lisäneliöitä tai maksaa niiden ylläpidosta? Vaikka lyhyellä tähtäimellä uusien asuntokauppojen osalta keskineliöt ovat lievässä kasvussa, kasvavan senioriväestön tarpeet menevät toiseen suuntaan kohti käytännönläheisiä ratkaisuja.

Asunto tulee jatkossakin olemaan useimman suomalaisen merkittävin sijoitus omaan ja perheen hyvinvointiin. Me lopulta määrittelemme itse, miten ja missä haluamme asua. Vaikka oman kodin arvonnousu onkin toivottavaa, on kuluttajan ensisijainen tavoite kuitenkin löytää oman arkensa tarpeet tyydyttävä koti. Kuntapäättäjä, joka kuuntelee markkinaa etukenossa ja ajaa kunnan sekä sen lähialueen määrätietoista kehittämistä, tulee lopulta voittamaan tämän pelin. Näitä voittajia tulee olemaan ajan saatossa entistä vähemmän, mikä lienee vain hyvä asia Suomen talouselämän ja luontomme elinkelpoisuuden säilyttämisen kannalta.

Talouden ilmiöiden takana

Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.

Blogi
Markkinat ja sijoittaminen
Analyysit

Lue lisää