Nordean joululahjoitukset vuonna 2021 syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseen
Joulun lähestyessä haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta. Nordean perinteenä on joulumuistamisten sijaan tehdä lahjoitus hyväntekeväisyyteen. Nordea tukee tänäkin vuonna joululahjoituksella vähävaraisia syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.
Joululahjoituksen kohde vuonna 2021 on Diakonissalaitoksen Vamos-palvelut. Vamos tukee 16-29-vuotiaita nuoria kohti koulu- ja työelämää. Nuori saa tukea sekä arjen perusasioihin että tulevaisuuden suunnitteluun. Toiminta on nuorelle vapaaehtoista ja maksutonta.
”Pandemia-aika on lisännyt erityisesti nuorten pelkoja ja huolia tulevaisuudesta. Haluamme osaltamme olla tukemassa nuorten parempaa huomista, joten tänä vuonna teemme lahjoituksen Diakonissalaitoksen Vamos-palveluille, jossa tuetaan syrjäytymisvaarassa olevia tai jo syrjäytyneitä nuoria, sanoo Nordea Suomen maajohtaja Ari Kaperi.
Toivotamme kaikille rauhallista joulun odotusta ja menestyksekästä uutta vuotta!
Vastuullisuus
Lehdistötiedotteet
Vuoden erityinen yrittäjä -ohjelman voittaja on elektronisten apuvälineiden valmistaja Nokialta
Vuoden erityinen yrittäjä -ohjelman voittajaksi nousi nokialainen Quha Oy, joka valmistaa innovatiivisia apuvälineitä liikuntarajoitteisille mahdollistaen mm. tietokoneen käytön ilman käsiä.
Alkuvuosi on osoittanut, että maailman tapahtumat yllättävät aina ja melkein mitä vain voi sattua. Trumpin äkkinäiset liikkeet ovat saa-neet rahoitusmarkkinat ja talousnäkymät vapisemaan, mutta myös positiivisia yllätyksiä on tullut.