14-02-2022 11:00

Nordean vapaaehtoiset mukana tukemassa yrittäjiä kehittämään liiketoimintaansa

Kasvu Openin järjestämät Kasvupolku-sparrausohjelmat vuodelle 2022 ovat alkamassa. Ohjelmat ovat joko alueellisia tai toimialakohtaisia kokonaisuuksia ja ne ovat tarkoitettu kaikille kasvuhakuisille pk-yrityksille. Tavoitteena Kasvupoluissa on sparrata yritysten liiketoimintaa, ratkaista yrittäjien kasvuhaasteista ja tehostaa verkostoitumista. Nordealaiset ovat mukana sparraamassa ja tuomaroimassa yrityksiä kevään ja syksyn aikana.
Kasvu Open sparring session

Kasvupolkuun osallistuva yrittäjä kohtaa ohjelman aikana 6-8 Nordean tai muiden Kasvu Openin yhteistyökumppaneiden edustajaa tavoitteena auttaa yrittäjää kehittämään yrityksen liiketoimintaa. Yrittäjä itse määrittelee teemat, joihin kaipaa sparrausta.

Nordealaiset ovat mukana Kasvupolku-ohjelmissa vapaaehtoistyöntekijöinä tukemassa yrittäjiä. Mukaan ilmoittautuneiden sparraajien joukossa on monipuolisesti yrityspuolen ammattilaisia, jotka omalla osaamisellaan tukevat ja haastavat yrittäjiä. Yrittäjille ohjelmaan osallistuminen tuo arvokasta tukea oman liiketoiminnan kehittämiseen. Tänä vuonna mukana on yli 50 nordealaista vapaaehtoista sparraajina ja tuomariston edustajina.

”Kasvupolku-ohjelmien avulla voimme auttaa yrittäjiä kehittämään liiketoimintaa ja löytämään kasvua edistävät kehityskohdat. On hienoa, että voimme olla tällä tavoin mukana tukemassa yrittäjiä ja meille tärkeää pk-sektoria kokonaisuudessaan”, kertoo Yrittäjän Pankki liiketoiminnasta vastaava johtaja Miikka Teimonen.

Jokaisen sparrauskerran jälkeen yrittäjä saa sparraajalta sekä sanallista että numeraalista palautetta. Arvioinnissa huomioidaan muun muassa yrityksen markkinapotentiaali, tiimi, kasvukyky ja näytöt.

Arvioinnin avulla yrittäjä saa arvokasta palautetta oman liiketoiminnan kehittämiseen. Keskustelussa voi nousta esille sellaisia seikkoja yrityksen toiminnasta, joita yrittäjä itse ei olisi välttämättä osannut huomioida.

Miikka Teimonen, Yrittäjän Pankki, Nordea

Vuoden Kasvuyritys 2022 valitaan Kasvu Open Karnevaalissa

Kasvupolku-ohjelmiin valituilla yrityksillä on mahdollisuus osallistua Vuoden kasvuyritys -kilpailuun. Yritysten joukosta valitaan 60 parasta finalistia, joille tarjotaan mahdollisuus saada lisäsparrausta Kasvu Openin valtakunnallisen tuomariston toimesta.

Tuomaristoon kuuluu joukko Kasvupolun toteuttavien yhteistyökumppaneiden edustajia. He valitsevat jatkoon päässeistä lopulliset 10 finalistia, joista valitaan voittaja Kasvu Open Karnevaalissa marraskuussa.

Vuoden 2022 Kasvupolku®-ohjelmat:

Toimialakohtaiset Kasvupolut:

EDTECH Kasvupolku

Koulutusviennin Kasvupolku

Foodtechin Kasvupolku

Digital Health Kasvupolku

Franchising Kasvupolku

Kiertotalous rakentamisessa Kasvupolku

Uudistuvan teollisuuden Kasvupolku

Alueelliset Kasvupolut:

Salon alueen Kasvupolku

Keski-Uudenmaan Kasvupolku

Pirkanmaan Kasvupolku

Pääkaupunkiseudun Kasvupolku

Keski-Suomen Kasvupolku

Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolku

Pohjois-Savon Kasvupolku

Kainuun Kasvupolku

Etelä-Pohjanmaan Kasvupolku

Kenelle Kasvupolku®-sparrausohjelma sopii?

Kasvupolku®-sparrausohjelmiin voivat hakea mukaan suomalaiset yritykset, joilla on y-tunnus ja vahva tahto kasvattaa yrityksen liiketoimintaa. Yrityksen liikevaihdolle, toimialalle, sijainnille tai iälle ei ole asetettu kriteerejä.

Hakuaika: 14.2.-20.3.2022

Hakeminen & lisätietoa: kasvuopen.fi/kasvupolut

Yrittäjyys
Liiketoiminnan kasvu