Ursäkta...

Den här sidan finns tyvärr inte på svenska.

Stanna kvar på sidan | Gå till en relaterad sida på svenska

07-11-2022 10:02

Rivitaloyhtiön energiaremontissa toteutettiin kunnianhimoinen suunnitelma

As Oy Hattelmalantie 8-10 taloyhtiössä toteutettiin mittava energiaremontti, jonka yhteydessä muun muassa kaukolämpö vaihdettiin maalämpöön. Tämän lisäksi remontin aikana tehtiin useita muita vihreää siirtymää vauhdittavia toimia. Remontin rahoitus toteutettiin Nordean vihreän lainan avulla. Taloyhtiön puheenjohtaja Kimmo Karvisen mielestä remontin ajoitus ei olisi voinut olla parempi.
House roofs in Helsinki

Helsingin Pihlajistossa sijaitsevan rivitalotaloyhtiön energiaremontin vastaanottotarkastus on pidetty tuoreeltaan. Vaativa urakka on nyt valmis, vaikkakin vielä muutamia työvaiheita odottaa toteutusta. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Kimmo Karvinen katsahtaa taaksepäin tehtyä mittavaa energiaremonttia.

”Teimme kattavan ja perusteellisen hankesuunnitelman, jonka pohjalta urakkatarjouksia ja rahoitusta oli sujuvaa lähteä hakemaan. Lähdimme myös alun alkaen miettimään energiaremonttia laajempana urakkakokonaisuutena, jonka yhteydessä ja samalla rahoituspaketilla tehdään muitakin tarpeellisia korjaustoimenpiteitä. Energiaremontin tärkeimpinä tavoitteina oli alentaa hoitokuluja, parantaa asumismukavuutta, nostaa kiinteistön arvoa ja samalla tehdä ilmastotekoja. Vieläpä siten, että investoinnit voidaan rahoittaa syntyvillä säästöillä.”, kertoo Kimmo.

Lähdimme myös alun alkaen miettimään energiaremonttia laajempana urakkakokonaisuutena, jonka yhteydessä ja samalla rahoituspaketilla tehdään muitakin tarpeellisia korjaustoimenpiteitä.

Kimmo Karvinen

Energiaremontin kattava toteutus

Hattelmalantien energiaremontti oli kooltaan laaja ja kattava. Remontissa lämmitysjärjestelmä vaihdettiin kaukolämmöstä maalämpöön ja katoille asennettiin 29 kWp:n aurinkovoimala, yhteensä 78 aurinkopaneelia. Lämmitystä tehostettiin myös tekemällä patteriverkoston perussäädöt sekä vaihdettiin termostaatit uusiin ja lisättiin huoneistokohtainen anturointi. Muita energiaa säästäviä toimia olivat mm. taloyhtiön vanhan kylmiön purkaminen sekä yhteiskäytössä olevan uima-altaan lämmitystekniikan uusiminen. Tämän lisäksi kaikille 20 autopaikalle asennettiin 11 kW:n latausvalmiudet ja 14 paikalle myös Virta-operaattorin latausasemat. Osana urakkaa taloyhtiön sähköliittymää korotettiin ja sähköpääkeskus uusittiin.

”Kokonaisuuteen on liittynyt paljon yksityiskohtia. Olemme pyrkineet hyödyntämään remontin kaikki vaiheet järkevästi synergioita etsien. Esimerkiksi vanhasta talokylmiöstä päästiin eroon, kun uudelle maalämpölaitteistolle ei löytynyt muuta tilaa. Samoin kun maalämpöurakan yhteydessä piha kaivetaan auki, samalla on fiksua toteuttaa myös piharemontti.”, Kimmo kuvailee.

Urakka valmistui juuri energiakriisin kynnyksellä kesällä 2022. Onnistunut energiaremontti näkyy taloyhtiön asukkaille konkreettisesti niin, että hoitovastiketta on jo pystytty laskemaan vastoin yleistä kehitystä asunto-osakeyhtiöissä.

”Energiaremontin ajoitus ei olisi voinut olla parempi maailmantilanne ja energian hinnannousu huomioon ottaen. Pääsimme kaukolämmöstä irti juuri ennen talvikauden uusia korotuksia. Energiaremonttimarkkina on nyt kuumentunut ja urakoiden hinnat nousseet kymmenillä prosenteilla, mutta onneksi me teimme urakkasopimukset jo hyvissä ajoin viime vuonna.”, kuvailee Kimmo.

Saavutimme energiaremontille asettamamme tavoitteet. Asumiskustannukset ovat jo alhaisemmat, asumismukavuus on parantunut tasaisemman lämmönsäätelyn ansiosta ja asuntojen arvoon energiaremontilla on näkyvä vaikutus.

Kimmo Karvinen

Tulokset puhuvat jo puolestaan

Energiaremontti näyttää jo olevan kannattava satsaus. Taloyhtiön päästöjä on pystytty leikkaamaan radikaalisti. Päästövähennys on huimat 66 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa, mikä verrannollisesti vastaa lähes puolen miljoonan kilometrin autoilua. Asumiskuluja on myös pystytty pienentämään alentamalla hoitovastiketta.

”Ilman energiaremonttia olisimme joutuneet nostamaan hoitovastiketta arviolta eurolla neliötä kohden johtuen kaukolämmön hintojen voimakkaasta noususta. Nyt pystyimme laskemaan sitä eurolla. Tämä erotus tarkoittaa meidän asunnoissa kuukausitasolla yli 250 euroa halvempaa hoitovastiketta asukkaille. Vaikka tietenkin rahoitusvastikkeet tulevat maksettavaksi urakan päätteeksi, on energiaremontin vastikevaikutus kokonaisuutena negatiivinen.”, kertoo Kimmo.

Hoitovastikkeen alentamisen lisäksi asumismukavuutta parannettiin sillä, että asuntojen lämmitys saatiin toimimaan tasaisemmin patteriverkoston perussäädöllä ja termostaattien uusimisella. Myös omistaja-arvo on kehittynyt positiivisesti asuntojen arvon nousun myötä; tuoreiden kiinteistönvälittäjien tutkimusten mukaan maalämpö on tällä hetkellä rivitaloyhtiöiden tärkein myyntivaltti.

”Saavutimme energiaremontille asettamamme tavoitteet. Asumiskustannukset ovat jo alhaisemmat, asumismukavuus on parantunut tasaisemman lämmönsäätelyn ansiosta ja asuntojen arvoon energiaremontilla on näkyvä vaikutus. Lisäksi taloyhtiöön on tulossa vielä ikkunoiden huoltokunnostus ja piharemontti , jotka ovat osa alkuperäistä hankekokonaisuutta. Lisäksi olemme jo pyytäneet tarjouksia aurinkovoimalan laajentamisesta entisestään.”, Kimmo summaa.

Taloyhtiölaina voi olla myös ympäristöteko

Taloyhtiö voi vaikuttaa ympäristöön positiivisesti rahoituksen avulla. Nordean vihreä laina perustuu markkinoilta saatavaan vihreään rahoitukseen, joka on erityisesti tarkoitettu ympäristölle hyödyllisiin hankkeisiin.

”Energiatehokuutta parantavien remonttien sekä sähköautojen latauspisteiden rahoituksen kysynnässä on ollut kasvua tänä vuonna. Taloyhtiöt voivat saada tämän tyyppisiin hankkeisiin meiltä edullista vihreää rahoitusta.”, kertoo Nordean taloyhtiöyksikössä työskentelevä Katja De Bleser ja jatkaa:

”Haluamme olla tukemassa taloyhtiöitä vihreässä siirtymässä ja kannustamme taloyhtiöitä toteuttamaan energiatehokkuutta parantavia remontteja. Energiatehokkuuteen tähtäävien remonttien siirtäminen ei ole nyt järkevää. Niiden kautta voidaan pienentää taloyhtiössä kustannuksia sekä vaikuttaa asumisviihtyvyyteen, kuten Hattelmalantien rivitaloyhtiö mainiosti osoittaa.”

Rahoitustavan valinnalla on tulevaisuudessa isompi vaikutus taloyhtiöiden energiatehokkuusinvestointeihin kuin millään muulla toimenpiteellä, koska myönnettävä laina pohjautuu markkinoilta saataviin ympäristöystävällisiin rahoitusmuotoihin.

Vihreä laina soveltuu myös peruskorjauksiin

Vihreä laina soveltuu hyvin myös peruskorjausten rahoittamiseen, kun peruskorjauksen myötä rakennuksen energiankulutuksessa saavutetaan vähintään 30 % säästö ja energiaremontin kustannusten osuus koko hankkeesta on yli 50 %. Energiankulutuksen vähenemä voidaan osoittaa etukäteen toimitettavin laskelmin, jolloin ympäristösertifiointia ei edellytetä.

Taloyhtiölaina voi olla myös ympäristöteko
Vastuullisuus