Beklager...

Siden findes desværre ikke på dansk

Bliv på siden | Fortsæt til en relateret side på dansk

Suomalaiset siirtävät sijoituksiaan Eurooppaan

Tanja Eronen

Ailahteleva politiikka on saanut sijoittajat etsimään vaihtoehtoisia sijoituskohteita Yhdysvalloille ja suomalaisten raha virtaa nyt voimakkaasti eurooppalaisiin rahastoihin.

Maaliskuussa niihin on siirtynyt Nordean yksityissijoittajien rahaa melkein viisinkertaisesti normaalitilanteeseen nähden. Kurssiheilunnasta huolimatta Eurooppa-rahastoissa ei ole nähty tavallista enempää myyntejä.

Euroopan taloutta vahvistaa tällä hetkellä tarpeettoman sääntelyn keventäminen. Sijoituksissa on nähtävillä lisäksi uusia painopisteitä. Osake- ja ETF-sijoittajia kiinnostaa erityisesti puolustusteollisuus sekä Ukrainan jälleenrakentamisesta hyötyvät rakennusyhtiöt. Näiden sektorien uskotaan kasvavan lähiaikoina ja hyötyvän nykyisestä geopoliittisesta tilanteesta, mikä on lisännyt niihin kohdistuvaa sijoitusintressiä.

Nordean asiakkaiden keskuudessa ostetuin ETF on tällä hetkellä puolustusteollisuuteen sijoittava VanEck Defense ja ostetuimpien osakkeiden joukosta löytyy useita eurooppalaisia puolustusteknologiayhtiötä. Ostetuimpana osakkeena on Rheinmetal. Perässä seuraavat SAAB ja Kongsberg Gruppen.

Sijoittajille suositellaan kuitenkin malttia markkinamuutosten keskellä. Salkun hajauttaminen eri toimialoille on edelleen tärkeää, ja niin sanottujen “maustesijoitusten” – esimerkiksi yksittäisten sektorien painottamisen – olisi hyvä pysyä 1–10 % välillä koko sijoitussalkusta. Näin varmistetaan, ettei sijoitustoiminta muutu liian spekulatiiviseksi tai riskialttiiksi.

Rahasto- ja osakesijoittajat ovat keventäneet sijoituksia Yhdysvalloissa

Ailahtelevan politiikan vuoksi moni yksityissijoittaja on vähentänyt rahastosijoituksiaan Yhdysvalloissa. Pohjois-Amerikka-rahastoista onkin myyty maaliskuun alkupuoliskolla osuuksia pois kymmenkertainen määrä normaaliin tilanteeseen nähden.

Muutos on huomattava, sillä vielä marras- ja tammikuun välissä Pohjois-Amerikka-rahastoihin sijoitettiin rahaa keskimääräistä enemmän. Vielä vaalien jälkeen sijoittajat olivat optimistisia uuden presidentin politiikan suotuisesta vaikutuksesta markkinoihin. Tammikuun lopulla virkaanastumisen ja Trumpin hallinnon ensimmäisten toimenpiteiden jälkeen sijoittajien usko markkinoihin alkoi sulaa ja poukkoilevan tullipolitiikan on havaittu pikemmin hidastavan kuin vauhdittavan Yhdysvaltojen talouskasvua.

Yhdysvaltojen sulaneet kurssit on varmasti pääsyy sijoittajien liikkeisiin, mutta sosiaalisen median keskusteluryhmistä löytyy myös arvopohjaista harkintaa Yhdysvaltojen suhteen. Osa suomalaissijoittajista haluaa omilla myynneillään nostaa protestiäänen Trumpin politiikkaa vastaan.

Yhdysvaltalaisista teknologiayhtiöistä on luovuttu

Markkinatilanne ja Yhdysvaltojen oikukas politiikka on saanut sijoittajat myymään myös Maailma-rahastoja. Maailma-rahastojen osakesijoituksista noin 65–75 % on sijoitettuna Yhdysvaltoihin. Näissä suunta on selvästi rauhallisempi kuin Pohjois-Amerikka-rahastoissa, mutta silti myyntimäärät ovat noin viisinkertaisia normaalitilanteeseen verrattuna.

Sama trendi näkyy myös osake- ja ETF-sijoituksissa: Yleensä myydyimpien osakkeiden lista keskittyy suomalaisiin osakkeisiin, koska niitä omistetaan eniten. Nyt suomalasisijoittajien myydyimpien osakkeiden kärkeen ovat nousseet muun muassa Nvidia, Amazon, Tempus AI ja Apple. Teslaa sijoittajat myivät urakalla helmikuussa, mutta maaliskuussa myynnit ovat rauhoittuneet.

Yhdysvallat on jatkossakin tärkeä sijoituskohde

Mielenkiintoista on, että vaikka rahaa nyt siirtyy Yhdysvalloista reilusti ulos, niin uusia sijoittajia löytyy edelleen. Pohjois-Amerikka-rahastoja on ostettu maaliskuussa ihan tavallinen määrä. Nämä sijoittajat luultavasti toivovat hyötyvänsä laskeneista kursseista ja niiden tuomasta mahdollisuudesta. Wall Streetin hermoilun seurauksena yhdysvaltalaisyhtiöiden arvostuskertoimet ovat jonkin verran maltillistuneet.

Hyvän hajautuksen toteutumisen kannalta olisi tärkeää, ettei Yhdysvaltain osuus laskisi alle puoleen osakesijoituksista. Yhdysvaltojen houkuttelevuus sijoituskohteena tulee säilymään ja nyt kurssien laskettua Yhdysvaltojen houkuttelevuus on jälleen kasvanut. Suuri osa maailman innovatiivisimmista ja erittäin kannattavista yhtiöistä löytyy kuitenkin yhä Yhdysvalloista.

Talouden ilmiöiden takana

Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.

 

Blogi
Markkinat ja sijoittaminen

Lue lisää