Ari Kaperin mukaan alkuvaiheen kasvuyrityksillä on merkittävä rooli taloudessa. Ne voivat olla nopeita ja ketteriä uudistajia, tutkimus- ja kehityspioneereja sekä innovaatioiden soveltamisen ja kaupallistamisen moottoreita. Parhaimmillaan ne synnyttävät menestyviä vientituotteita ja tuovat yhteiskunnalle verotuloja.

”Startupien merkitys jo sinänsä on hyvin suuri, mutta monesta voi kehittyä lupaavia kasvuyhtiöitä, sillä digitaalinen maailma on skaalautuva. Ne voivat olla myös merkittäviä työllistäjiä ja inspiroivia työpaikkoja, jotka houkuttelevat niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin kykyjä.”

Talouskasvu syntyy erityisesti uusissa ja kasvuyrityksissä, joihin myös uudet työpaikat ja uudet vientituotteetkin pääosin syntyvät.

Ari Kaperi, Nordea’s Country Senior Executive for Finland.

Nordea on merkittävä yritysrahoittaja

Nordea toimii alkuvaiheen kasvuyrityksille neuvonantajana ja rahoituksen järjestäjänä. Kasvussa tarvitaan läheistä yhteistyötä, sillä yritysten alkutaipaleella vakuudet ja ennustettava kassavirta voivat olla tiukassa. Alkuvaiheessa yrityksillä on suurta tarvetta pääomalle ja myöhemmin vielä uusille rahoituskierroksille.

”Pystymme kanavoimaan kaikkiin yritysasiakassuhteisiimme valtavan kokemuksemme ja  osaamisemme, markkinatuntemuksemme ja verkostomme. Voimme rahoittaa yrityksiä itse ja auttaa hankkimaan lisää pääomaa sijoittajilta. Perinteinen pankkirahoitus tulee voimakkaammin mukaan, kun yritys luo positiivista kassavirtaa ja sillä on selvä näkemys liiketoiminnan kehittämisestä.”

Kasvuyritysyksikkömme toimii neuvonantajana ja tuo paikalliset ja kansainväliset sijoittajat tarvittaessa paikalle. Sitä kautta sijoittajat pääsevät tutustumaan paikallisiin yrityksiin ja löytävät hyviä sijoituskohteita”.

Vuonna 2020 suomalaiset startupit keräsivät kasvurahoitusta lähes miljardin, 951 miljoonaa euroa (505 miljoonaa euroa 2019). Vuosineljänneksistä toinen oli koronan takia hiljainen, muut olivat erinomaisia.

Eurooppalaisten pääomasijoitustilastojen mukaan suomalaiset kasvuyhtiöt saivat enemmän riskirahaa kuin muualla Euroopassa, jos sijoitettua summaa katsotaan suhteessa maiden bruttokansantuotteeseen. Riskirahan vuolas virta on jatkunut tänä vuonna.

Nordea on merkittävä yritysrahoittaja

Nordea toimii alkuvaiheen kasvuyrityksille neuvonantajana ja rahoituksen järjestäjänä. Kasvussa tarvitaan läheistä yhteistyötä, sillä yritysten alkutaipaleella vakuudet ja ennustettava kassavirta voivat olla tiukassa. Alkuvaiheessa yrityksillä on suurta tarvetta pääomalle ja myöhemmin vielä uusille rahoituskierroksille. 

”Pystymme kanavoimaan kaikkiin yritysasiakassuhteisiimme valtavan kokemuksemme ja  osaamisemme, markkinatuntemuksemme ja verkostomme. Voimme rahoittaa yrityksiä itse ja auttaa hankkimaan lisää pääomaa sijoittajilta. Perinteinen pankkirahoitus tulee voimakkaammin mukaan, kun yritys luo positiivista kassavirtaa ja sillä on selvä näkemys liiketoiminnan kehittämisestä.”

”Kasvuyritysyksikkömme toimii neuvonantajana ja tuo paikalliset ja kansainväliset sijoittajat tarvittaessa paikalle. Sitä kautta sijoittajat pääsevät tutustumaan paikallisiin yrityksiin ja löytävät hyviä sijoituskohteita”.

Ota yhteyttä Startup & Growth -tiimiimme

vesa.riihimaki [at] nordea.fi (Vesa Riihimäki), Head of Startup & Growth Finland

Liiketoiminnan kasvu
Analyysit
Nordean Kiinteistöluottopankin toimitusjohtaja Jussi Pajala

Blogi

Näillä kuudella keinolla asuntomarkkinoihin saataisiin vauhtia

Suomen asuntomarkkina toimii hyvin, vaikka julkisen keskustelun perusteella ei aina siltä tunnukaan. Kotitalouksien ostovoimaa ja uskoa omaan talouteen täytyy kuitenkin vahvistaa. Tässä hallitus voisi entistä enemmän auttaa kotitalouksia vastuullisilla päätöksillään – ja useimmiten täysin ilmaiseksi.

Lue lisää
Rizvan Samaletdin

Blogi

Onko markkinaheilunta uusi normaali?

Jatkuvasta muutoksesta on tullut poikkeuksen sijaan arkipäivää, kun rahoitusmarkkinoiden häiriöt ja talousshokit ovat yleistyneet. Mitä tämä tarkoittaa sijoittajalle?

Lue lisää
Slush 2024 Nordea Investor Speed Dating

Liiketoiminnan kasvu

Nordea kasvun mahdollistajana -Startup-yritysten lainarahoitus ennätykseen

Nordean myöntämä startup-yritysten velkarahoitus nousi uuteen ennätykseen vuoden 2025 aikana kun eri toimialojen yritykset hakevat vauhtia kasvun rahoittamiseksi pääomasijoitusten rinnalla. Velkarahoituksen voimakkaassa nousussa tänä vuonna näkyy kasvuyritysten lisääntynyt riskinottohalukkuus ja investoinnit laajentumiseen uusille markkinoille.

Lue lisää