Ursäkta...

Den här sidan finns tyvärr inte på svenska.

Stanna kvar på sidan | Gå till en relaterad sida på svenska

Takaiskuja ja taantumahuolia

Jan von Gerich

 

Markkinaliikkeet antavat usein liian dramaattisen kuvan talousnäkymien muutoksista. Vaikka epävarmuus näkymistä on kasvanut, nytkään ei kannata rynnätä vetämään kaikkia talousennusteita uusiksi. Suuria heilahduksia nähdään myös jatkossa.

Viime aikojen markkinaliikkeiden perusteella voisi helposti ajatella, että talousnäkymissä olisi tapahtunut äkillinen muutos kohti heikompaa. On täysin totta, että talousdata on pääosin jäänyt odotuksista kesän aikana. On myös totta, että Yhdysvaltojen viime viikon tärkeä työllisyysraportti oli selvästi odotettua heikompi. Talousdatan perusteella on kuitenkin vaikea argumentoida, että talousnäkymissä olisi tapahtunut mitään nopeaa käännöstä suuntaan jos toiseenkaan viime kuukausina.

Yhdysvaltojen talouskuva on ristiriitainen

Markkinoilla reagoidaan yllätyksiin, usein myös ylireagoidaan. Jos moni markkinatoimija muuttaa näkemystään ja lähtee säätämään positioitaan samanaikaisesti samaan suuntaan, liikkeet voivat olla rajujakin, etenkin pitkään jatkuneen kurssinousun jälkeen. Myös keskuspankit ovat kertoneet seuraavansa erityisen tarkasti talousdatan kehitystä eivätkä ole halunneet siksi antaa selviä signaaleja korkopäätöksistään etukäteen, mikä on lisännyt markkinaheiluntaa yksittäisten talouslukujen julkaisujen ympärillä. Yksittäinen luku ei kuitenkaan koskaan maalaa talouskuvaa kokonaan uusiksi. 

Yhdysvaltojen työmarkkinoilta on kuultu pehmeneviä lukuja läpi kesän. Myös maan työttömyysaste on nyt noussut sen verran, että historiassa taantumia varsin luotettavasti ennustanut, työttömyysasteeseen perustuva ns. Sahmin sääntö viittaa nyt taantumaan. Toisaalta Yhdysvaltojen talouskasvu on jatkunut pirteänä palvelusektorin vedolla, ja vaikka monet ennakoivat indikaattorit ovat viitanneet taantumaan jo pidemmän aikaa, taantumaa ei vain ole tullut. Edes työllisyyslukujen perusteella ei voi sanoa, että maan talous olisi lähellä taantumaa. Työttömyysasteenkin nousua selittää osittain työvoiman kasvu, joka on yleensä merkki työmarkkinoiden hyvästä vedosta. 

Taantumariskit ovat kasvaneet, ja epävarmuuden kasvaessa myös markkinaheilunta lisääntyy

Noususuhdanteen vanhetessa ja työmarkkinoiden viilentyessä myös taantumariskit kasvavat. Näin on käynyt nytkin. Lopulta taantuma tulee usein yllätyksenä. Tämä tiedostetaan markkinoilla, ja niinpä talousdatan maalatessa nykyisestä suhdannetilanteesta ristiriitaista kuvaa on lähes väistämätöntä, että epävarmuus näkymistä on huomattavaa. Jos Yhdysvaltojen talous on oikeasti menossa kohti taantumaa, silloin ainakin historian valossa osakemarkkinoilla toistaiseksi nähty lasku on vielä pientä. Nyt esimerkiksi S&P 500 on laskenut huipuistaan vasta alle 10 %. Yleensä kurssit ovat laskeneet taantumissa huomattavasti enemmän. 

Epävarmuuden kasvaessa myös markkinaheilunta kasvaa – molempiin suuntiin. Yksittäisistä päiväliikkeistä ei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä markkinoiden suuremmasta suunnasta. Japanin maanantain kurssisukellus ei indikoinut maan talouden romahdusta sen enempää kuin tiistain vahva kurssiralli indikoi kaikkien kasvuhuolten katoamista. On hyvä pitää mielessä, että esimerkiksi Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden vahvimmat nousupäivät viimeisen 50 vuoden aikana nähtiin finanssikriisivuonna 2008, ja näiden nousupäivien jälkeen markkina jatkoi laskussa vielä kuukausia. 

Muutaman päivän kurssiheilunnan perusteella ei kannata rynnätä vetämään kaikkia talousennusteita uusiksi. Pitkään jatkuessaan merkittävästä kurssiheilunnastakin tulee toki talouden toimijoille epävarmuuden lähde, mikä rasittaa silloin jo talousnäkymiäkin. Nyt tällaisesta on vielä liian aikaista puhua.

Keskuspankilla on nyt paremmat edellytykset rientää tarvittaessa apuun

Yhdysvaltojen taloushuolia ajatellessa selvästi positiivista on kuitenkin se, että keskuspankki Fed ei enää näe inflaatiotilannetta esteenä koronlaskuille ja on valmiudessa keventämään rahapolitiikkaa jo lähitulevaisuudessa. Keskuspankin päättäväinen toiminta voi tälläkin kertaa auttaa estämään ainakin pahemman taantuman. Markkinahuolia keskuspankki tuskin kuitenkaan pystyy estämään, ja siksi myös jatkossa kannattaa varautua suuriinkin kurssiheilahduksiin, myös Suomen markkinoilla. Yhdysvaltojen talousnäkymien suhteen ei kuitenkaan kannata vielä heittää pyyhettä kehään. 

Ennakoivat indikaattorit ovat varoittaneet taantumasta jo pitkään, mutta taantumaa ei ole tullut

Graph

Osakekurssit laskevat usein taantumissa huomattavasti

Graph

Myös laskevien kurssien aikana voidaan nähdä huomattavia nousupäiviä

Graph

Talouden ilmiöiden takana

Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.

 

Blogi
Markkinat ja sijoittaminen
Analyysit

Lue lisää