
Talouden ilmiöiden takana
Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.
Siden findes desværre ikke på dansk
Bliv på siden | Fortsæt til en relateret side på danskJan von Gerich
Koronatartuntojen vahva nousu on taas nostanut esiin myös huolet talouden toipumisesta. Talous kestänee uuden aallon kuitenkin tällä kertaa paremmin, ja matka kohti koronaa edeltäviä aktiviteettitasoja jatkuu.
Toiveet rauhallisesta koronakesästä murskattiin, kun uudet koronatartunnat kääntyivät jälleen nousuun kesäkuun lopulla euroalueella. Useissa maissa on taas otettu uusia rajoitustoimia käyttöön, ja huolet uudesta iskusta talouskehitykselle ovat lisääntyneet.
Talousnäkymien kannalta tilanne ei kuitenkaan ole niin synkkä kuin uusista tartuntaluvuista voisi päätellä. Merkittävä osa euroalueen väestöstä on jo rokotettu, sairastuneet ovat keskittyneet nyt vahvemmin tautia paremmin sietäviin nuoriin, vakavia tautitapauksia ja menehtyneitä on vähemmän eikä sairaanhoitokapasiteetti ole ainakaan toistaiseksi uhattuna. Monessa euroalueen ulkopuolisessa maassa rokotekattavuus on vielä selvästi matalampi ja tilanne siksi huomattavasti euroaluetta kriittisempi.
Tätä taustaa vasten myös järeimpien rajoitustoimien paluu näyttää vielä kaukaiselta. On hyvä muistaa, että vaikka ihmisten kasvanut varovaisuus koronan jyllätessä hidastaa talouden aktiviteettia, suurin jarruvaikutus taloudelle on tullut juuri rajoitustoimista.
Niin yritysten kuin kuluttajienkin herkkyys uusille korona-aalloille puolestaan tuntuu vähentyvän kerta kerralta. Suurin pudotus luottamuksessa nähtiin viime vuoden keväällä koronan (ja rajoitustoimien) iskettyä ensi kertaa kunnolla, mutta tämän jälkeisissä aalloissa luottamusta painava vaikutus on ollut selvästi pienempi.
Esimerkiksi kuluttajien luottamus laski hieman heinäkuussa mutta on euroalueella korkeampi kuin ennen koronaa. Koronan koettelemalla palvelusektorilla luottamus puolestaan nousi 15 vuoden huippuihin tänään julkaistuissa luvuissa tautitapausten kasvusta huolimatta. Vaikka moni ala edelleen kärsiikin jäljellä olevista rajoitustoimista, kokonaisuutena talouden toipuminen jatkuu.
Esimerkiksi EKP vahvisti eilen, että se uskoo eurotalouden aktiviteetin saavuttavan koronaa edeltävän aktiviteettitason ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä eli n. kaksi vuotta koronan alkamisesta. Vertailun vuoksi finanssikriisiä edeltävien tasojen saavuttamisessa kesti yli kuusi vuotta – toki tuolloin myös eurokriisi viivästytti toipumista huomattavasti.
Koronasta tuskin päästään kokonaan eroon edes rokotuksilla, mutta sen kanssa opitaan elämään niin, että se rajoittaa tavallisen ihmisen elämää ja talouden aktiviteettia entistä vähemmän. Jo nyt on selviä merkkejä siitä, että rajoitustoimet uuden korona-aallon keskellä poikkeavat aikaisemmista. Laajamittaisten rajoitustoimien sijaan useat maat ovat ottamassa käyttöön terveyspassia myös kotimaan taloudessa. Passin avulla rokotettu tai taudin sairastanut voi käydä esimerkiksi ravintoloissa ja osallistua kulttuuritapahtumiin. Italiassa passi saatetaan tarvita jopa julkisessa liikenteessä.
Riskejäkin toki on edelleen. Rokotteet näyttäisivät estävän vakavat koronatartunnat myös nyt jylläävän deltavariantin kohdalla, mutta uusia, entistä ärhäkämpiä virusmuunnoksia voi toki edelleen syntyä. Rokotekattavuus puolestaan voi jäädä joissain maissa turhan matalaksi. Ison-Britannian kehitys näyttänee muullekin Euroopalle suuntaa siitä, kuinka hyvin rokotteet suojaavat suuremmalta tautiaallolta, kun rajoitteet on purettu.
Epävarmuus talousnäkymien suhteen on edelleen huomattava. Epävarmuuden keskellä eurotalous puksuttaa kuitenkin kohti koronaa edeltäviä aktiviteettitasoja.
Kuluttajien luottamus kestänyt uudet korona-aallot paremmin kuin viime vuonna
Palvelusektorilla luottamus jatkanut nousussa tartuntatapausten kasvusta huolimatta
Jan von Gerich
Pääanalyytikko
Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.
Blogi
Hallituksella on vielä käyttämättä puoliväliriihestä ainakin yksi valttikortti, jolla maanitella kansan luottamusta kasvun luomiseksi. Päätös osakesäästötilin rajoitusten höllentämisestä voisi avata tavalliselle kansalaiselle paremmat vaurastumisen mahdollisuudet tuloluokasta riippumatta. Länsinaapurissa näin on jo tapahtunut.
Lue lisääBlogi
Hallitus teki eilisessä puoliväliriihessään merkittävän päätöksen pidentää asuntolainojen enimmäisaikaa 30 vuodesta 35 vuoteen, mikä lisää kotitalouksien taloudellista liikkumavaraa ja mahdollisuuksia vaurastua. Esimerkkilaskelmamme mukaan päätös mahdollistaa asuntovelalliselle noin sata euroa ylimääräistä kuukaudessa.
Lue lisääBlogi
Ilmastonmuutos on yksi merkittävimmistä asumista ja asuntomarkkinoiden muutosta ajava tekijä. Osa suomalaisista on jo havahtunut asiaan, mutta ymmärrystä tarvitaan paljon lisää ja työsarkaa on runsaasti edessä.
Lue lisää