Beklager...

Denne siden findes ikke på norsk

Bli værende på denne siden | Fortsett til en lignende side på norsk

04-01-2022 15:48

Uusia kasvumahdollisuuksia pk-yrityksille European Guarantee Fund -lainatakausohjelman avulla

Monilla pienyrityksillä voi olla vaikeuksia saada lainaa yritysostoa tai liiketoiminnan kasvattamista varten. Joillakin toimialoilla pandemia on vaikeuttanut tilannetta entisestään. Euroopan investointirahaston takausohjelman ansiosta Nordea voi auttaa pienyrityksiä pääsemään jälleen kiinni kasvuun ja sitä kautta luomaan uusia työpaikkoja ja talouskasvua.

Pedro Ploug Raluy on työskennellyt yli 15 vuotta tanskalaisessa Dækgaragen-autokorjaamossa Langelandin saarella. Korjaamo on erikoistunut renkaiden myyntiin ja asennukseen. Sekä Pedro Ploug Raluyn että korjaamon omistajan unelmana oli, että Pedrosta tulisi yrityksen omistaja jossakin vaiheessa.

Liiketoiminta on sujunut hyvin, ja kasvua on ollut vuosittain vaikuttavat 5–10 prosenttia. Lisäksi Dækgaragen on Langelandin ainoa rengaskeskus. Sillä on asiakkaita myös naapurisaari Fynin eteläosassa, joten markkinanäkymätkin ovat lupaavat. Oikeaa hetkeä omistajanvaihdokselle ei kuitenkaan koskaan tuntunut tulevan, koska yrityskaupan edellyttämien vakuuksien hankkiminen oli Pedro Ploug Raluylle suuri haaste.

Apua eurooppalaiselta kasvun vauhdittajalta

Autoalan yrittäjyydestä haaveileva Pedro Ploug Raluy olisi ehkä nukkunut yönsä paremmin, jos hän olisi tiennyt Euroopan investointirahaston (EIF) valmistelevan uutta valtaisaa lainatakausohjelmaa. European Guarantee Fund (EGF) -takausohjelman tavoitteena on edistää pk-yritysten rahoituksen saatavuutta terveen liiketoiminnan kasvun tukemiseksi sekä auttaa yrityksiä selviytymään koronapandemiaan liittyvistä vastoinkäymisistä.

Dækgaragen oli jo Nordea Business Bankingin asiakas Tanskassa, joten yrityksen omistaja kehotti Pedro Ploug Raluya ottamaan yhteyttä Nordeaan. Business Banking tarjosi hänelle lainaa, josta EIF:n takaus kattaa 70 prosenttia. Tämän takauksen ansiosta Nordea pystyi tarjoamaan tulevalle yrittäjälle rahoitusratkaisun kilpailukykyisellä hinnalla.

Rahoitus
Liiketoiminnan kasvu