Kolme puolustuslinjaa

Talousrikollisuuden torjunta edellyttää, että organisaatiorakenne ja toimintamalli ovat tehokkaat. Olemme muodostaneet Nordeassa kolme puolustuslinjaa, joilla kaikilla on oma roolinsa talousrikollisuuteen liittyvien riskien hallinnassa ja sisäisissä valvontatoimissa.

Päivittäinen riskienhallinta, toiminta ja kehitys

Ensimmäisen puolustuslinjan muodostavat asiakaspalvelu- ja asiantuntijayksiköt. Ne vastaavat päivittäisestä riskienhallinnasta sekä siitä, että talousrikollisuuteen liittyviä riskejä hallitaan päivittäisessä työssä Nordean periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti. Tähän sisältyy sen varmistaminen, että tunnemme asiakkaamme, jatkuva seuranta epätavanomaisen toiminnan havaitsemiseksi ja epäilyttävien liiketoimien ilmoittaminen viranomaisille.

Lisäksi ensimmäinen puolustuslinja kehittää ja ylläpitää työkaluja, joita tarvitaan talousrikollisuuteen liittyvien riskien tehokkaassa hallinnassa.

Seuranta ja raportointi

Toinen puolustuslinja muodostuu compliance- ja riskienhallintatoiminnoistamme. Nämä toiminnot valvovat päivittäistä toimintaa ja antavat neuvontaa ensimmäiselle puolustuslinjalle ja varmistavat siten, että harjoitamme liiketoimintaa lakien, sääntöjen ja standardien mukaisesti. Toinen puolustuslinja on keskeisessä roolissa rehellisen ja oikeudenmukaisen liiketoiminnan periaatteiden juurruttamisessa ja tehokkaiden riskienhallintaprosessien käytössä.

Sisäinen tarkastus

Kolmas puolustuslinja on konsernin sisäinen tarkastus. Sisäinen tarkastus tekee itsenäisesti valvontaa arvioidakseen ja parantaakseen hallinnon, riskienhallinnan ja valvontaprosessien tehokkuutta ja tukeakseen konsernin hallitusta ja ylintä johtoa Nordean varojen, maineen ja vastuullisuuden suojelussa.

Taistelu, jota emme voi käydä yksin

Talousrikollisuus on laaja yhteiskunnallinen ongelma, jota vastaan yksikään rahoituslaitos ei voi taistella yksin.

Teemme yhteistyötä useiden ulkoisten sidosryhmien kanssa, mukaan lukien finanssivalvontaviranomaiset, toimialajärjestöt, veroviranomaiset ja kunkin toimintamaan rahanpesun selvittelykeskukset. Raportoimme epäilyttävästä toiminnasta ja tilitapahtumista paikallisille rahanpesun selvittelykeskuksille lain vaatimalla tavalla.

Lue sanktioista

Talousrikollisuuden torjuntaa käsittelevä koulutus

Me Nordeassa pidämme talousrikollisuuden torjuntaa kaikkien työntekijöiden yhteisenä vastuuna. Tarvittavaa koulutusta tarjoamalla varmistamme, että kaikilla työntekijöillämme on oikeanlaiset taidot ja oikeanlaista osaamista.

  • Jokaisen työntekijän on suoritettava Licence to Work -koulutus, jossa kerrotaan riskienhallinnasta ja compliancesta. Se on suunniteltu antamaan työntekijöille tarvittavat tiedot, jotta he voivat pienentää riskejä, noudattaa eettisiä toimintatapoja ja hoitaa liiketoimintaa vastuullisesti. 
     
  • Kaikki työntekijät suorittavat talousrikollisuuden torjuntaa käsittelevän pakollisen koulutuksen, ja talousrikollisuuden asiantuntijoille tarjotaan erikseen laajempaa koulutusta.
     
  • Sisäisessä koulutuksessa käsitellään realistisia tilanteita, joiden kautta annetaan hyödyllistä ja käytännönläheistä tietoa. Kursseja päivitetään säännöllisesti, jotta niissä otetaan huomioon talousrikollisuuden kehityssuunnat ja sitä koskeva sääntely.