Sorry...

This page does not exist in your language. You will be taken to a related page.

Stay on this page | Continue

Blogi: Korkojen nousu yllätti sitten kuitenkin lähes kaikki

Jan von Gerich

11-04-2023 11:34

Pari vuotta sitten korkojen kuviteltiin pysyvän matalina pitkään ja epävarmuus tulevista koroista arvioitiin matalaksi. Toisin kävi. Mitä kaikkea koroille voikaan tapahtua lähivuosina, kun epävarmuuden myönnetään olevan nyt poikkeuksellisen suurta?

Korot laskivat 2010-luvulla historiallisen mataliksi – jopa negatiivisiksi – ja pysyivät pohjamudissa poikkeuksellisen pitkään. Matalien korkojen aikana korkojen noususta kyllä varoiteltiin säännöllisin väliajoin, mutta kun korkojen nousu lopulta alkoi reilu vuosi sitten, nousuvauhti yllätti lähes kaikki.

Matalan inflaation ja korkojen jatkuessa pidempään nopea korkojen nousu alkoi näyttää yhä kaukaisemmalta riskiltä. Matalia korkoja selitettiin inflaation ohella euroalueen heikoilla pidemmän aikavälin kasvunäkymillä ja velkaantuneiden euromaiden haasteilla. Esimerkiksi Italiahan kaatuisi saman tien, jos EKP lähtisi merkittävämmälle koronnostouralle. 

Pieleen meni! Korot ovat nousseet poikkeuksellisen nopeasti. Kuinka pahasti odotukset sitten menivät pieleen?

Markkinoiden, asiantuntijoiden ja keskuspankkien odotukset täysin pielessä – nousuriskitkin arvioitiin täysin alakanttiin

Markkinaodotukset missasivat korkojen nousun pahemman kerran. Ääriesimerkkinä vuonna 2020 koronapaniikin syvänteissä korkojen ei käytännössä odotettu nousevan plussalle enää koskaan. 12 kuukauden euribor-korko oli maaliskuun alussa noin 3,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin markkinahinnoittelu vuotta aiemmin. Koskaan aiemmin euron historiassa kyseinen korko ei ollut ylittänyt vuoden horisontilla markkinaodotuksia edes kahdella prosenttiyksiköllä. 

Myös riski selvästi korkeammille koroille hinnoiteltiin aivan alakanttiin toteumaan nähden. Esimerkiksi vuoden 2019 kesällä 12 kuukauden euriborin hinnoiteltiin olevan 97,5 prosentin todennäköisyydellä tällä hetkellä alle prosentissa. Todellisuudessa 12 kuukauden euribor kävi lähes neljässä prosentissa maaliskuussa eli noin kolme prosenttiyksikköä kyseisen luottamusvälin ylälaidan päällä (katso kuva alla). Odotukset ja todennäköisyydet ovat sittemmin muuttuneet aika rajusti. Tällä hetkellä euriborin hinnoitellaan olevan neljän vuoden päästä vastaavalla todennäköisyydellä alle seitsemässä prosentissa. Jos viime vuosia vastaavan kokoluokan yllätys toistuisi uudelleen seuraavan neljän vuoden aikana, korot olisivat vuonna 2027 lähes 10 prosentissa. 

Talousasiantuntijat eivät olleet sen paremmin kartalla. Bloombergin vuoden 2021 lopussa tekemän ekonomisti- ja analyytikkokyselyn mukaan 30 asiantuntijan korkein ennuste EKP:n talletuskorolle tämän vuoden lopussa oli 0 prosenttia – mediaaniennusteen mukaan korko olisi pysynyt vielä tämänkin vuoden silloisissa pohjalukemissa -0,5 prosenttia. Oma ennusteemme tuolloin oli -0,25 prosenttia eli korot olisivat juuri kääntyneet nousuun vuoden loppuun mennessä. Tällä hetkellä korko on 3 prosenttia, ja nostoja on todennäköisesti tulossa vielä lisää. 

Valtiovarainministeriön vuoden 2021 joulukuun talousennusteessa Suomen 10-vuotisen valtionlainakoron oletettiin pysyvän nollassa koko tämän vuoden. Todellisuudessa korko on nyt vajaassa kolmessa prosentissa käytyään maaliskuussa yli 3,3 prosentissa. 

Raju muutos inflaatio- ja korkoympäristössä on yllättänyt myös keskuspankit. EKP ei tee omia korkoennusteita, mutta kommunikaation perusteella korkoympäristöön ei vielä vuoden 2021 lopulla odotettu kovin merkittäviä muutoksia. Yhdysvaltojen keskuspankki Fed julkaisee myös yksittäisten keskuspankkiirien omia ennusteita. Yhdysvalloissa korkojen nousu alkoi euroaluetta aiemmin, mutta vuoden 2021 keväällä sielläkään nousuodotuksia ei juuri ollut. Fedin maaliskuussa 2021 tekemän mediaaniennusteen mukaan keskuspankin ohjauskorko olisi tämän vuoden lopussa edelleen nollassa. Kaksi keskuspankkiiria kuitenkin ennusti korkojen nousua – reiluun prosenttiin. Tällä hetkellä korko on viiden prosentin tuntumassa. 

Korkokehitys voi yllättää huomattavasti myös jatkossa

Viime vuosien toteutunut kehitys on hyvä muistutus siitä, että suurellakin työllä tehdyt ennusteet ovat vain tiettyihin oletuksiin perustuvia valistuneita arvauksia, ja todellisuus voi yllättää alan asiantuntijankin merkittävästi. Muutama vuosi sitten useimmat odottivat korkojen pysyvän matalalla vielä pitkään ja korkonäkymiin liittyvän epävarmuuden kuviteltiin olevan pientä, mutta toisin kävi. Mitä kaikkea voikaan tapahtua lähivuosina, kun epävarmuuden myönnetään yleisesti olevan nyt poikkeuksellisen suurta? Suomessakin asuntovelallisten ja yritysten kannattaa varautua hyvinkin erilaisiin korkopolkuihin.

Kuva 1. Korkojen nousu ei ole koskaan aiemmin euroaikana tullut näin suurena yllätyksenä.

Kuva 2. Korkojen nousuriskit arvioitiin markkinoilla täysin pieleen vielä muutama vuosi sitten.

Kuva 3. Tällä hetkellä epävarmuus korkokehityksestä arvioidaan selvästi suuremmaksi kuin pari vuotta sitten.

Kuva 4. Ekonomistiennusteet EKP:n nostoille alkoivat nousta vasta euribor-korkojen noustessa.

Talouden ilmiöiden takana

Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.
 

Blogi
Markkinat ja sijoittaminen
Analyysit

Lue lisää