Beklager...

Siden findes desværre ikke på dansk

Bliv på siden | Fortsæt til en relateret side på dansk

Ekonomistin vinkit: näin rahat riittävät loppuvuoden

12-08-2022 08:12

Suomalaiset ovat viettäneet kaikkien aikojen kesää, ainakin mikäli kesän alussa tehtyyn tutkimukseemme on uskominen. Kesäloman viettoon budjetointiin tänä vuonna 140 euroa enemmän kuin aiempana vuonna, vaikka lähes 60 prosenttia vastaajista sanoi kustannusten nousun heikentäneen taloutensa mahdollisuuksia rahoittaa kesäloman viettoa.

Todennäköisesti viimeistään nyt ihmiset joutuvat pohtimaan oman taloutensa kantokykyä, kun arki alkaa ja kesälomalla on ehkä kulutettu myös säästöjä ja muita oman talouden puskureita.

Miten rahat riittävät loppuvuoden, Nordean ekonomisti Juho Kostiainen?

  1. Katse hintoihin – mikä on hyväksi ympäristölle on hyväksi myös omalle taloudelle.
    Inflaatio eli hintojen nousu on kiihtynyt kesän aikana lähes 8 prosenttiin. Eniten vuodentakaisesta ovat nousseet energian hinnat, kuten sähkö ja polttoaineet. Ne ovat kallistuneet keskimäärin noin 40 prosenttia. Ruuan hinta on noussut keskimäärin 10 prosenttia, tavarat 5 prosenttia ja palvelut 3 prosenttia viime vuodesta. Fossiilisen energian ja eläinperäisen ruuan kallistuminen on tehnyt ympäristöystävällisyydestä parhaan keinon säästää rahaa.
     

  2. Selvitä, paljonko asuntolainasi maksaa
    Asuntovelallisen tai uuden kodin ostoa suunnittelevan on hyvä tarkastella, miten korkojen ja kustannusten nousu vaikuttaa omaan budjettiin. 12 kuukauden euribor on noussut reiluun yhteen prosenttiin, mikä konkretisoituu asuntovelalliselle kerran vuodessa korontarkistuspäivänä. Samaan aikaan energian ja ylläpitokustannusten kallistuminen nostaa asumisen kustannuksia.

    Korkojen noustessa kuukausierän ja korkomenojen muutokseen vaikuttaa moni asia, kuten jäljellä olevan lainan määrä, laina-aika ja valittu lyhennystapa. Korkojen nousuun voi varautua esimerkiksi säästämällä tai ottamalla lainalleen korkosuojan. Säästöjen avulla omaan talouteen saa liikkumavaraa, vaikka lainanhoitomenot kasvaisivat. Korkosuoja puolestaan määrittelee sen, kuinka suureksi kuukausittaiset maksuerät voivat enimmillään nousta.
     

  3. Tarkkaile energiankulutustasi
    Omakotitalossa asuvan on järkevää miettiä vaihtoa energiatehokkaampaan lämmitysmuotoon. Se on ilmastoteko, jonka ansiosta yleensä säästää rahaa ja nostaa oman kodin jälleenmyyntiarvoa. Aurinkopaneeleilla voi puolestaan pienentää sähkölaskua. Myös kerrostalossa asuvan kannattaa suhtautua kriittisesti omaan sähkön kulutukseen. Huonelämpötila ja lämmin vesi ovat suurimmat kodin energiankulutukseen vaikuttavat tekijät.
     

  4. Tankkaa maltilla ja muuta tapojasi liikkua
    Polttoaineen hinnan raju kallistuminen näkyi jo suomalaisten lomasuunnitelmissa, sillä 41 prosenttia aikoi kesän alussa ajaa vähemmän autolla tai veneellä. Helpoin tapa säästää polttoainekuluissa on suosia lyhyillä matkoilla polkupyörää tai pidemmillä matkoilla julkista liikennettä ja kimppakyytiä. Myös ajonopeutta hiljentämällä voi pienentää polttoaineen kulutusta. Oman talouden lisäksi myös ympäristö kiittää.
     

  5. Säästä edes vähän
    Pandemian aikana säästyneitä varoja on käytetty kesäloman aikana ulkomaan matkoihin ja lomailuun ylipäänsä. Mahdollisia ylimääräisiä varoja ei kannata missään nimessä makuuttaa tilillä inflaation syötävänä, kun talletusten korot ovat pysytelleet matalalla.

    Säännöllinen säästäminen kannattaa aloittaa, mikäli ylimääräistä jää kuukaudessa edes kymmenen euron verran. Rahastosäästäminen on keino mahdollistaa tulevaisuuden haaveita ja varautua yllättäviin menoihin – kuten vaikkapa asuntovelallisella korkojen nousuun. Varaa aika sijoitustapaamiseen.

Talouden ilmiöiden takana

Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.

Blogi
Taloustaidot

Lue lisää