Sorry...

This page does not exist in your language. You will be taken to a related page.

Stay on this page | Continue
tuuli-koivu

Kiinan nousu ei pääty 100-vuotisjuhliin

Tuuli Koivu

29-06-2021 12:18

Kiinan kommunistisen puolueen 100-vuotisjuhlia on pidetty mahdollisena käännekohtana maan taloudelle. Todennäköisintä on kuitenkin kasvun jatkuminen.

Kiinan kommunistisen puolueen 100-vuotisjuhlia on pidetty mahdollisena käännekohtana maan taloudelle. Todennäköisintä on kuitenkin kasvun jatkuminen.

Olen seurannut Kiinan talouskehitystä tiiviisti vuodesta 2003, mutta silti sen nopeus jaksaa hämmästyttää. Keväällä havahduin siihen, että Kiina oli viime vuonna kasvanut jo EU:n kokoiseksi taloudeksi. Kehitys on ollut huima, sillä aloittaessani Kiina-ekonomistina maan BKT vastasi alle 15 prosenttia EU:n BKT:sta ja vielä vuonna 2008 EU:n BKT oli nelinkertainen Kiinan BKT:hen nähden.

Olemme Eurooppana hukanneet valtavan etumatkamme alle 20 vuodessa. Väliin mahtuu tottakai finanssi- ja eurokriisit, koronapandemia ja vieläpä brexit, jotka kaikki ovat nakertaneet EU:n talouden kokoa. Mutta takana on myös monta sellaista vuotta, jolloin Euroopan talouskehitys on ollut olosuhteisiin nähden ihan hyvää, mutta silti valovuoden jäljessä Kiinan menoa.

Tätä taustaa vasten onkin melko yllättävää, että kuluneiden vuosien aikana vastaani on tullut huomattavasti enemmän niitä ekonomistiarvioita, jotka povaavat talousromahdusta Kiinaan, kuin niitä, joissa vaikkapa EU:n taloushaasteista koituu ylitsepääsemättömiä.   

Yhtenä mahdollisena vedenjakajana Kiinan kehitykselle on pidetty nyt käsillä olevia maan kommunistinen puolueen 100-vuotisjuhlia. On uumoiltu, että Kiina sinnittelee velkavetoisen kasvunsa kanssa tähän merkkipaaluun asti, mutta sitten meno hyytyy. Velkataakasta tulee liian raskas hoitaa, kun vanheneva väestö ja supistuva työvoiman määrä romahduttavat talouden kasvuluvut.

Jostakin syystä monenkaan ennustajan vaakakupissa eivät näytä juurikaan painavan Kiinan ruohonjuuritasolla kasvua ajava vahva tekemisen meininki ja kiinalaisten pyrkimys vaurastumiseen. Pessimistit unohtavat myös sen, että Kiinan kasvusta pääosa tulee investoinneista ja tuottavuuskasvusta, kun taas työvoiman kasvun osuus on ollut marginaalinen jo pitkään. Eikä tämä tie ole kuljettu läheskään loppuun: Kiinalla on mahdollisuudet parantaa tuottavuutta nopeasti vielä pitkään, sillä maan keskimääräinen tuottavuuden taso on länsimaita paljon jäljessä, työvoiman koulutustaso nousee ja maan panostukset teknologiaan ovat mittavia.

Relevantti kysymys lienee myös se, tuottaako samansuuruinen velkataakka enemmän ongelmia hitaan kasvun Euroopassa vai korkeamman kasvupotentiaalin Kiinassa. Jotainhan maan mahdollisuuksista täytyy kertoa myös se, että tuhannet länsimaiset yritykset aikovat jatkossakin investoida Kiinaan ja näkevät siellä tulevaisuuden kasvumarkkinat.

Ei Kiina tietenkään ole ikiliikkujaa keksinyt. Maan kasvuvauhti jatkaa asteittaista hidastumistaan ja taloudessa riittää haasteita kasvavassa määrin. Suuriakin kuoppia voidaan nähdä. Ympäristöongelmat ja puolueen lisääntyvä kontrolli taloudessa, mikä voi äärimmilleen vietynä johtaa vaurastumiseen johtavan polun umpeutumiseen ja motivaation katoamiseen, ovat oman riskilistani kärkipäässä.

Silti Kiinan menoa pitkään ihmeteltyäni väkisinkin tulee mieleen, selittyvätkö lukuisat ennusteet Kiinan romahduksesta pitkälti pelolla, jota Kiinan nousu meissä täällä länsimaissa herättää. Mutta ei Kiinan nousu pääty siihen, että maalaamme taloudesta pelkkiä uhkakuvia ja unohdamme sen vahvuudet. Pitkänäköisempää olisi pohtia, millaisia seurauksia selvästi nykyistä suuremmasta Kiinan taloudesta meille seuraa.

Kiinan ja EU:n taloudet ovat nyt yhtä suuret

Työvoiman kasvun merkitys Kiinan kasvuveturina on jo pitkään ollut vaatimaton

Velkataakka on saman suuruinen Kiinassa ja euroalueella

Kiinan kasvua ajaa osittain rikkaampien maiden kiinniotto

Talouden ilmiöiden takana

Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.

Blogi
Markkinat ja sijoittaminen
Analyysit

Lue lisää