Syksy on jo pitkällä: lehdet ovat kellastuneet ja valoisaa aikaa on yhä vähemmän. Tämä syksy on kuitenkin erilainen kuin aiemmat. Epävarmuus on lisääntynyt, ja moni on huolissaan sekä maailmantilanteesta että omasta taloudestaan.

Keskuspankkien ohjauskorot kääntyivät kolmannella neljänneksellä positiivisiksi Suomessa ja Tanskassa. Norjassa ja Ruotsissa näin tapahtui jo edeltävillä neljänneksillä. Vaikka korkojen nousu vaimentaa taloudellista toimeliaisuutta keskipitkällä aikavälillä, se auttaa korjaamaan markkinaolosuhteita vähitellen normaalimpaan suuntaan pitkällä aikavälillä.

Odotamme tämän suuntauksen jatkuvan myös tulevilla neljänneksillä, sillä korot nousevat todennäköisesti edelleen kaikissa neljässä maassa.

Liiketoiminnan hyvä vire ja volyymikasvu jatkuivat kolmannella neljänneksellä liiketoimintasuunnitelmamme ja painopistealueidemme mukaisesti.

Asuntokauppa on hidastunut selvästi Pohjoismaissa. Tämä on näkynyt erityisesti Ruotsissa, jossa asuntojen hinnat laskivat noin 5 prosenttia vuoden takaisesta. Tästä huolimatta onnistuimme kasvattamaan kolmannella neljänneksellä asuntoluottojen volyymeja 4 prosenttia, ja markkinaosuutemme kasvoivat jälleen Pohjoismaissa.

Luotonanto yrityksille kasvoi kolmannella neljänneksellä selvästi proaktiivisen toimintamme ja asiakaskysynnän ansiosta. Kasvua oli 12 prosenttia.

Vahva tuloksemme tammi-syyskuussa tarkoittaa, että vuoden 2022 näkymät ovat parantuneet. Koko vuoden 2022 kulu/tuotto-suhteen odotetaan nyt olevan 48–49 prosenttia. Oman pääoman tuottoa koskevat vuoden 2022 näkymät ovat ennallaan ja sen odotetaan olevan yli 11 prosenttia.

Olemme sitoutuneet saavuttamaan vuoden 2025 taloudellisen tavoitteemme eli yli 13 prosentin oman pääoman tuoton.

Ennustettavuus on tämänhetkisessä taloudellisessa ympäristössä heikkoa, ja odotamme saman jatkuvan tulevinakin neljänneksinä. Meillä on kuitenkin hyvät edellytykset kestää haastavat olosuhteet ja tukea niin asiakkaitamme kuin pohjoismaisia yhteiskuntia.

Haluamme olla ensisijainen kumppani asiakkaillemme – niin hyvinä kuin haastavinakin aikoina.

Osavuosikatsaus
Tietoa meistä
Blogi
Young woman sitting in front of a skywheel in Helsinki

Tietoa meistä

Nordea jälleen yksi Suomen suurimmista yhteisöveron maksajista

Nordea on jälleen yksi Suomen suurimmista veronmaksajista. Pankkikonserni maksoi yhteisöveroa noin 240 miljoonaa euroa vuonna 2024.

Lue lisää
ian smith

Tietoa meistä

Nordean talousjohtaja Ian Smith on valittu Vuoden talousjohtajaksi

Nordean talousjohtajana vuodesta 2020 lähtien toiminut Ian Smith on tänään valittu Vuoden 2024 talousjohtajaksi Talouselämän ja Accenturen vuosittain järjestämässä palkintotilaisuudessa.

Lue lisää
Male and female colleagues standing outdoors

Moninaisuus ja yhdenvertaisuus

Nordeassa työskentelee ihmisiä 107 maasta

Kulttuurien kirjo kasvaa Nordeassa koko ajan. Vuoden 2023 lopussa Nordeassa työskenteli 107 maan kansalaisia, jotka puhuvat yhteensä 66:ta eri kieltä.

Lue lisää