Sorry...

This page does not exist in your language. You will be taken to a related page.

Stay on this page | Continue

23-09-2021 14:21

Mitä tehdä yrityksen valuuttariskille? Kysy nämä kolme kysymystä itseltäsi

Valuuttakurssimuutosten vaikutusta liiketoiminnalle voi olla vaikea hahmottaa. Ottamalla tietyt asiat haltuun, voit parantaa yrityksen kilpailukykyä. Alla kolme kysymystä, joiden avulla pääset alkuun.
Rock climber

Valuuttakurssien kehityksen ennustaminen on usein ajanhukkaa. Sen sijaan, olennaisempaa on keskittyä tarkastelemaan oman liiketoiminnan luonnetta ja luoda sen pohjalta toimintamalli valuuttariskin hallitsemiseen. Menestyksekäs valuuttasuojausstrategia lähtee aina liikkeelle valuuttariskin tunnistamisesta ja määrittämisestä. Tämän jälkeen on helppo tehdä päätös, kuinka paljon riskiä halutaan kantaa itse, ja lopulta, miten strategia toteutetaan käytännössä. 

Nordean tekemän tutkimuksen mukaan liian monet pienet ja keskisuuret yritykset kuitenkin aliarvioivat valuuttariskejään, eikä tilannetta ole muuttanut edes se, että koronaviruspandemian puhjettua esimerkiksi Yhdysvaltain dollarin heilahtelut olivat dramaattisempia kuin finanssikriisin aikana. Jokaisen tulisi kuitenkin selvittää vastaukset seuraavaan kolmeen kysymykseen.

1. Miten valuuttakurssimuutokset vaikuttavat yrityksen tuloihin, menoihin ja käyttökatteeseen? 

Listaa aluksi vuosittaiset valuuttamääräiset kassavirrat – kuinka paljon on lähteviä ja saapuvia kassavirtoja. Hahmottaaksesi, miten valuuttariski vaikuttaa yrityksen operatiiviseen kannattavuuteen, on seuraavaksi hyvä määritellä yrityksen nettokassavirrat, eli lähtevien ja saapuvien kassavirtojen erotus, valuutoittain. Tämän jälkeen voit verrata miten valuuttakurssimuutokset ovat vaikuttaneet tuloihin ja menoihin, ja edelleen käyttökatteeseen.  

Alla oleva kuvaaja havainnollistaa asiaa: Mitä tapahtuu yrityksen käyttökatteelle, jos nettokassavirtoja rasittaa esimerkiksi 10 %:n epäsuotuisa valuuttakurssimuutos? Muistathan, että 10 % on esimerkkiluku, eikä mikään takaa, etteikö kurssimuutos voisi olla enemmänkin.  

Valuuttakurssimuutoksen vaikutus nettokassavirtoihin ja käyttökatteeseen

2. Kuinka paljon valuuttariskiä siedät, ja suojaudutko kurssimuutoksilta? 

Kun ymmärrät valuuttariskin merkityksen liiketoiminnallesi, on aika päättää, onko yrityksesi valmis kantamaan valuuttakurssiheilahteluiden riskin vai siivotaanko se päiväjärjestyksestä vapauttaen aikaa ydinliiketoiminnan kehittämiseen. Moni yritys päätyy perustellusti suojaamaan tietyn osan valuuttariskistä. 

Lyhyesti sanottuna, valuuttasuojauksella kiinnität etukäteen valuuttakurssin, jolla tulet vaihtamaan valuutan toiseen. Voit pohtia kuinka monta prosenttia valuutanvaihdoista haluaisit tehdä etukäteen kiinnitetyn valuuttakurssin kautta ja kuinka monta vaihtohetken markkinakurssiin, jota et tiedä etukäteen? Kun suojaat valuuttariskiä systemaattisesti, saat tasaisen vaihtokurssin valuuttamaksuillesi. 

3. Miten aiot hoitaa valuuttakaupan ja valuuttasuojien tekemisen? 

Kun olet ymmärtänyt valuuttariskin merkityksen ja päättänyt, kiinnitetäänkö valuuttakurssia, on aika miettiä, miten valuutanvaihto käytännössä tapahtuu. 

Valuuttamääräiset maksut kuuluvat tyypillisesti euroalueen ulkopuoliseen ulkomaankauppaan. Valuuttakaupan tekeminen kannattaa suunnitella niin, että manuaalisia työvaiheita on mahdollisimman vähän. Tähän kannattaa hyödyntää automaattisia valuutanvaihdon työkaluja, jotka takaavat sen, että ennalta päätetyt asiat tapahtuvat vaivattomasti. Tällä toimintatavalla voit helposti seurata valuuttatapahtumia, vähentää inhimillisiä virheitä ja ennen kaikkea säästää aikaa. Jos vuositasolla on työpäiviä 253 ja yrityksenne työntekijä käyttää valuuttakauppoihin esimerkiksi 15 minuuttia päivässä, tarkoittaa tämä vuositasolla yli 63 työtuntia. Automaattinen valuutanvaihto auttaa tässä! 

Valuuttariskin hahmottaminen voi joskus olla monimutkaista ja aikaa vievää. Tutustu miten Pohjanmaan Kaluste toimi käytännössä, kun korona-aika herätti yrityksen miettimään toimintatapoja uudelleen. Nordean asiantuntijat auttavat yritystänne valuuttariskien määrittämisessä ja sopivan suojaustavan valitsemisessa. Autamme yritystänne suunnittelemaan myös mahdollisimman suoraviivaisen ja kontrolloidun tavan toimia, minkä ansiosta työaikaanne säästyy liiketoiminnan kannalta olennaisiin asioihin. 

Mietityttääkö yrityksesi valuuttariski? 

Jos haluat selvittää, miten valuuttakurssit vaikuttavat yritykseesi tai kuinka riskeiltä kannattaa suojautua, ota asia puheeksi Nordean yhteyshenkilösi kanssa tai lähesty suoraan Nordea Marketsin asiatuntijoita. Autamme mielellämme! 

Puh: +358 9 369 50460 

E-mail: fxflowfi [at] nordea.com (fxflowfi[at]nordea[dot]com)  

Yrittäjyys