Viestimme öljy- ja maakaasuyhtiöille on selvä: odotamme niiden toimivan metaanipäästöjensä vähentämiseksi lähelle nollaa – tai toisin sanoen kaasuvuotojen estämiseksi, metaanihan on vain maakaasu – panemalla Oil and Gas Methane Partnership 2.0 -ohjelman edellyttämät toimet täsmällisesti täytäntöön. Kannustamme siis yhtiöitä käyttämään metaanipäästöjen mittauksissa ja raportoinnissa suoraa kohdekohtaista dataa pelkkien arvioiden sijaan, kansainvälisesti hyväksytyn standardin mukaisesti.
Korkeiden mittaus- ja raportointistandardien noudattaminen on ehdottoman tärkeää, ei vain seurannan kannalta vaan myös luottamuksen rakentamiseksi ja vertailukelpoisuuden kehittämiseksi koko toimialalla. Metaani muuttuu kätketystä ulkoisesta tekijästä näkyväksi sijoitusriskiksi ja -mahdollisuudeksi. Laadukkaan mittauksen ja raportoinnin pohjalta pystymme paremmin vaikuttamaan yhtiöihin ja niiden tavoitteisiin, siirtymäsuunnitelmiin ja odotettuihin päästövähennyksiin. Näin saamme ratkaisevan tärkeää vipuvoimaa salkkujen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ja positiivisen ilmastovaikutuksen vauhdittamiseksi.
Miten tämä näkyy käytännössä?
Odotamme yhtiöiden käyttävän tehokkaiksi todettuja menetelmiä päästöjen vähentämiseksi, kuten kattavaa vuotojen havainnointia, korjausohjelmia ja tuotantolaitosten parannuksia. Niiden tulee myös karsia soihduttaminen eli kaasun polttaminen ja päästäminen ilmakehään muuten kuin turvallisuussyistä sekä varmistaa, että päästövähennysmenetelmiä sovelletaan yhtiön kaikissa toiminnoissa. Odotamme yhtiöiden myös sovittavan kannustimensa metaanipäästöjen vähentämistä tukeviksi ja varmistavan näin, että tavoitteet konkretisoituvat liiketuloksissa.
Sijoittajan näkökulmasta määrätietoinen metaanipäästöihin tarttuminen ei ole vain ympäristökysymys – se kertoo myös toimintojen laadusta, turvallisuudesta ja pitkän aikavälin kilpailukyvystä. Yhtiöt, jotka mittaavat ja hallitsevat metaanipäästöjään tehokkaasti ovat tyypillisesti myös kurinalaisempia toiminnoissaan ja hallitsevat riskejä paremmin, ja niiden liiketoimintamallit ovat kaiken kaikkiaan tuottoisampia ja kestävämpiä.
Eric, miten poliittinen toimintaympäristö vaikuttaa näiden tavoitteiden saavuttamiseen?