Onko Suomi enää Pohjoismaa?

Hyvinvointivaltion rahoittaminen vaatii korkeaa työllisyysastetta ja tuottavuutta. Näissä Suomi on jäljessä muista Pohjoismaista, mikä näkyy Suomen muita Pohjoismaita suurempina julkisen talouden alijääminä ja korkeampana velkasuhteena.

Valtiovarainministeriö (VM) julkaisi tällä viikolla raportin, jossa vastattiin ministeri Vanhasen virkamiehille esittämään kysymykseen: Onko Suomi enää Pohjoismaa? Suomea voidaan hyvin pitää pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, onhan meillä kattava sosiaaliturva ja julkiset palvelut sekä niiden vastapainoksi korkea veroaste. Verotuksen lisäksi hyvinvointivaltio rahoittamiseksi tarvitaan korkea työllisyysaste ja tuottavuus. Rahoituspuolella Suomi onkin jäljessä muista Pohjoismaista, mikä näkyy Suomen muita Pohjoismaita suurempina julkisen talouden alijääminä ja korkeampana velkasuhteena.

VM:n raporttia on saanut sosiaalisessa- ja perinteisessä mediassa runsaasti huomiota. Raportin on esitetty antavan liian pessimistisen kuvan Suomen tilanteesta, joten perkaamme läpi miten Suomen talous pärjää vertailussa suhteessa muihin Pohjoismaihin.

Suomessa työllisyysaste on noussut viime vuosina nopeammin kuin muissa Pohjoismaissa. Työllisyysasteen paranemisen taustalla on ollut etenkin yli 55-vuotiaiden kasvanut työllisyys, mitä on pönkittänyt eläkejärjestelmään ja muihin varhaisen työelämästä poistumisen reitteihin tehdyt muutokset. Uudistuksista huolimatta Suomen työllisyysaste on Pohjoismaiden matalin. Ero Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan on keskimäärin 3 prosenttiyksikköä. Suomi jää edelleen jälkeen muista Pohjoismaista erityisesti yli 60-vuotiaiden sekä nuorten lasten äitien työllisyydessä. Myös työttömyysaste on Suomessa 1,5 prosenttiyksikköä muiden Pohjoismaiden keskiarvoa korkeampi. Ruotsin kanssa puntit ovat tasan, mutta Tanskasta ja Norjasta jäädään selvästi jälkeen. Työmarkkinoiden jäykkyys onkin yksi piirre, jonka myös VM nosti esille yhtenä Suomen talouden kasvun esteenä.

Työllisyyden ohella työikäisen väestön kasvu on keskeinen tekijä talouden tuotantopotentiaalin kannalta. Suomessa työikäinen väestö on supistunut viimeiset kymmenen vuotta ja supistumisen ennustetaan jatkuvan myös tulevina vuosikymmeninä. Tanskassa väestöennuste on samansuuntainen, mutta Ruotsissa ja Norjassa työikäinen väestö kasvaa korkeamman maahanmuutto ansiosta.

Työpanoksen lisäksi talouden kasvuun ja yleistä materiaaliseen hyvinvointiin vaikuttaa työn tuottavuus, jota voidaan mitata BKT:lla suhteessa työtunteihin eli kuinka paljon arvonlisää tuotetaan yhdessä tunnissa. Vuonna 2019 Suomen BKT työtuntia kohden oli 61,5 dollaria, mikä on 15 dollaria vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa keskimäärin. Toki Norja huitelee omilla lukemillaan, mutta myös Ruotsia ja Tanskaa olemme selkeästi perässä. Suomen tuottavuuskehitys onkin ollut olematonta viimeiset 10 vuotta ja ero muihin Pohjoismaihin on kasvanut. VM nostaakin huolen tuottavuuden kasvusta ja listaa toimia, joilla tuottavuuden kasvua voidaan pönkittää. Muun muassa koulutukseen ja tutkimukseen satsaaminen sekä investointiympäristön tekeminen houkuttelevaksi tukevat tuottavuuden kasvua, ja valuvat siten myös työntekijän laariin parempina palkkoina.

Miksei Suomi voisi tyytyä hyvään neljänteen sijaan Pohjoismaisessa talousvertailussa, kuulummehan silti eurooppalaiseen AA-ryhmään? Suomen vanhushuoltosuhde eli yli 64-vuotiaiden suhde työikäisiin oli yhden suhde kolmeen vuonna 2019. 2050-luvulla työikäisiä ennustetaan olevan enää kaksi yhtä yli 64-vuotiasta kohden. Väestörakenteen muutos tuokin valtavan paineen julkiselle taloudelle, kun työvoima vähenee ja samaan aikaan hoivamenojen kasvu kiihtyy. Jos hyvinvointivaltion palvelut halutaan ylläpitää nykyisellä tasolla edes jotenkin kohtuullisella veroasteella, on kaikki kivet käännettävä työllisyyden tuottavuuden kasvattamiseksi sekä työperäisen maahanmuuton lisäämiseksi.

Suomi onkin hyvissä kyttäysasemissa neljäntenä Pohjoismaana, mutta podiumille päästäkseen pitää talouden rakenteiden uudistamista jatkaa entistä tarmokkaammin. Nykyisellä juoksuvauhdilla hyvä peesi uhkaakin karata horisonttiin ja taistelu huoltosuhteen heikkenemistä vastaan uhkaa käydä yksinäiseksi.

Juho Kostiainen
ekonomisti