
Talouden ilmiöiden takana
Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.
This page does not exist in your language. You will be taken to a related page.
Stay on this page | ContinueVuosi 2024 oli pääosin hyvä sekä osake- että korkosijoittajalle. Osakekurssit nousivat vahvasti etenkin Yhdysvalloissa ja Aasiassa teknologiaosakkeiden vetämänä. Korkosijoituksista erityisesti yrityslainat tuottivat hyvin. Vuosi 2024 oli merkittävä vaalivuosi, ja useita vaaleja seurattiin kiinnostuksella myös sijoittajien keskuudessa.
Vuosi 2024 alkoi sijoitusmarkkinoilla positiivisissa tunnelmissa. Edellinen vuosi oli ollut sijoittajalle tuottoisa, ja suotuisan kehityksen odotettiin jatkuvan. Näin kävikin, ja erityisesti Yhdysvaltain osakemarkkinoiden vahva nousu ylitti monien odotukset. Vuosi päättyi ilman tuntuvaa korjausliikettä, mutta ajoittaista markkinahermoilua toki esiintyi.
Maailman osakemarkkinoita kuvaava tuottoindeksi nousi vuonna 2024 peräti 26 prosenttia euroissa laskettuna ylittäen kirkkaasti vuoden alussa asettamamme 5–15 prosentin tuotto-odotuksen. Pohjois-Amerikassa tuotot ylsivät peräti 33 prosenttiin, kun New Yorkin pörssin S&P 500 -indeksi nousi yli tuhat pistettä ja dollari vahvistui lähes 7 prosenttia euroa vastaan. Teknologiaosakkeiden voittokulku jatkui, ja seitsemän suurimman teknologiayhtiön kurssinousu selitti yli puolet S&P 500 -indeksin tuotosta. Mahtiseitsikon keskimääräinen kurssinousu oli huimat 60 prosenttia, mikä tosin jäi edellisen vuoden yli 100 prosentin nousua maltillisemmaksi.
Euroopassa osaketuotot jäivät keskiverrolle 9 prosentin tasolle, kun aikaisemmin suosiossa olleet suuret lääkeyhtiöt ja luksustuotteiden valmistajat kehittyivät vaisusti vuoden loppua kohti. Helsingin pörssissä tuotot jäivät nollaan toista vuotta peräkkäin yritysten heikon tuloskehityksen myötä.
Kehittyvien markkinoiden osakkeet tuottivat 15 prosenttia, mutta maakohtaiset erot olivat suuria. Kiinassa tuotot ylsivät kolmen laskuvuoden jälkeen 28 prosenttiin, kun Kiinan johdon käynnistämät elvytystoimet kohensivat sijoittajien luottamusta. Latinalaisen Amerikan suurissa maissa Brasiliassa ja Meksikossa osakkeet sen sijaan laskivat ja valuutat heikkenivät. Hurjinta menoa koettiin Argentiinassa, jossa talousliberalismia kannattavan Javier Milein moottorisahavallankumous innosti pörssikurssit kolminumeroiseen nousuun.
Korkosijoitusten tuotot osuivat melko hyvin odotuksiimme. Korkean luottoluokituksen yrityslainat tuottivat 4,7 prosenttia ja matalan luottoluokituksen lainat tätäkin enemmän. Yritysten maksuhäiriöt pysyivät pieninä, mikä kavensi luottoriskimarginaaleja parantaen tuottoja. Valtionlainojen tuotot jäivät heikommiksi pitkien korkojen nousun vuoksi.
Suurin kurssipudotus koettiin heinä–elokuun vaihteessa, kun Yhdysvaltain työllisyysluvut olivat odotuksia heikompia herättäen taantumapelkoja. Samaan aikaan Japanin keskuspankin yllättävän suuri koronnosto vahvisti jeniä sysäten Japanin pörssin roimaan laskuun. Hermostuneisuus levisi muihinkin pörsseihin, ja etenkin teknologiaosakkeet kärsivät. Hermoilu jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, ja loppuvuoden aikana julkaistut Yhdysvaltain vahvat talousluvut painoivat taantumahuolet taka-alalle.
Geopoliittinen tilanne säilyi haastavana koko vuoden, kun Lähi-idän kriisi eskaloitui useaan kertaan ja Ukrainan sota jatkui kolmatta vuotta. Markkinavaikutukset jäivät kuitenkin vähäisiksi, kun konfliktit eivät aiheuttaneet suurempia häiriöitä raaka-ainemarkkinoilla tai rahtiliikenteessä.
Markkinoiden päähuomio olikin keskuspankkien rahapolitiikassa. Vuoden alussa inflaation vastaista taistelua pidettiin voitettuna ja keskuspankkien odotettiin keventävän rahapolitiikkaa tuntuvasti. Kaikkein optimistisin aikataulu ei toteutunut, mutta Euroopan keskuspankki EKP aloitti koronlaskut kesäkuussa ja Yhdysvaltain keskuspankki Fed syyskuussa. Ohjauskorkoja laskettiin tasaista tahtia loppuvuoden aikana, mutta korot pysyivät edelleen talouskasvua hidastavalla tasolla. Pohjainflaatio maltillistui alle kolmeen prosenttiin jo keväällä sekä euroalueella että Yhdysvalloissa, mutta palveluinflaation sitkeys piti keskuspankit varovaisina. Joulukuussa Fed laski arviotaan vuoden 2025 koronlaskujen määrästä neljästä kahteen. Muutos ei ollut täysi yllätys markkinoille, mutta se voimisti pitkien korkojen syyskuussa alkanutta nousukäännettä kesäkuukausien laskun jälkeen.
Vuosi 2024 oli vilkas vaalivuosi, ja monet vaaleista kiinnostivat myös sijoittajia. Tammikuussa Taiwanissa valittiin presidentiksi Lai Ching-te, jota Kiina pitää itsenäisyysmielisenä. Kiinan ja Taiwanin väliset jännitteet eivät kuitenkaan eskaloituneet pahimpien pelkojen mukaisesti, ja Taiwanin suurin puolijohdeyhtiö olikin vuoden suurimpia kurssinousijoita. Kesäkuussa Intian pörssi laski voimakkaasti, kun sijoittajien suosiman pääministeri Narendra Modin BJP-puolue pärjäsi odotettua heikommin parlamenttivaaleissa. Pörssi kuitenkin toipui nopeasti, kun Modin poliittisen linjan katsottiin jatkuvan vaaliliiton tuella ilman liiallisia kompromisseja.
Kesäkuussa Ranskan pörssi niiasi, kun Ranskan laitaoikeisto sai vaalivoiton eurovaaleissa ja maan presidentti Emmanuel Macron määräsi ennenaikaiset parlamenttivaalit. Macronin uhkapeli ei kannattanut, sillä mikään poliittinen ryhmä ei saanut vaaleissa enemmistöä ja Ranskan sisäpoliittinen tilanne jatkui haastavana. Ranskan valtionlainojen korkoero suhteessa Saksaan kasvoi, kun sijoittajien luottamus ranskalaisten politiikojen kykyyn pienentää maan budjettialijäämää heikkeni.
Kiivas vaalivuosi huipentui marraskuussa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Sijoittajamyönteisenä pidetyn Donald Trumpin vahva vaalivoitto otettiin positiivisesti vastaan Wall Streetillä. Uuden hallinnon tulevaan politiikkaan liittyy kuitenkin runsaasti epävarmuutta, ja julkilausutut tavoitteet ovat osittain ristiriitaisia. Vuosi päättyikin markkinoilla odottavissa tunnelmissa.
Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.