Tuemme yritysten kasvupyrkimyksiä ja vastuullista siirtymää. Visiomme on olla ensisijainen kumppani asiakkaille, jotka tarvitsevat laajan valikoiman rahoituspalveluja – edistämme kestävää tulevaisuutta.
Liiketoiminnan kasvu
Nordean Yrityspankkibarometri: Investointirahoituksen kysyntä ja yritysten henkilöstömäärä kasvaa lähikuukausina
Nordean tuoreen Yrityspankkibarometrin mukaan suomalaisten pk-yritysten tilanne on kääntynyt selvästi paremmaksi.
Nordean pikatreffikonsepti on osoittautunut äärimmäisen tehokkaaksi: se on saattanut yhteen sijoittajia ja startupeja kaikkialla Pohjoismaissa vuodesta 2018 lähtien.
Nordea tuo markkinoille pk-yrityksille suunnatut takausratkaisut yhdessä Euroopan investointirahaston kanssa
Nordea tuo markkinoille uudet pk-yrityksille suunnatut takausratkaisut Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Ne toteutetaan Euroopan investointirahaston (EIF) uuden takausohjelman, Euroopan laajuisen takuurahaston (EGF), puitteissa.
Korona herätti Pohjanmaan Kalusteen hallitsemaan valuuttariskejään
Kun koronaviruspandemia iski, suomalainen kalustevalmistaja Pohjanmaan Kaluste Oy päätti suojautua valuuttariskeiltä. Tällä tavoin yritys on voinut asettaa valuuttoihin liittyvät murheet syrjään ja keskittyä menestyvän liiketoimintansa pyörittämiseen haastavina aikoina.
Verkkokaupan pioneeri iDeal of Sweden moninkertaisti liikevaihtonsa vain muutamassa vuodessa
Tuotteiden hinnoittelu asiakkaan paikallisessa valuutassa on voittava strategia. Tämän todistaa verkkokaupan edelläkävijä iDeal of Sweden, joka kasvoi lähes sadan miljoonan euron yritykseksi vain muutamassa vuodessa.
Taloudelliset riskit ja niiden hallinta yrityksen alku- ja kasvuvaiheessa
Nordean johtavat asiantuntijat kertovat yleisimmistä taloudellisista riskeistä, joita aloittelevat yritykset ja kasvuyritykset kohtaavat. Kuinka näitä riskejä voi hallita?