Seuraa asiantuntijoittemme jakamaa tietoa markkinoiden ja inflaation kehityksestä Pohjoismaissa ja eri puolilla maailmaa.
Blogi
Onko asuntolainamarkkina rikki?
Asuntomarkkinoiden tilanne kiinnostaa nyt enemmän kuin pitkään aikaan. Keskusteluissa ovat korostuneet korkotilanne, kaupankäyntivolyymit ja se, että asuntomarkkinat ovat kärsineet hintaromahduksesta. Keskustelusta on voinut muodostua näkemys, että asuntolainamarkkina on jotenkin rikki ja monilla on suuria haasteita selviytyä asuntolainamenoistaan.
Ajattelemme helposti, että on turvallisempaa sijoittaa sitten, kun talous on selvillä vesillä. Markkinat kuitenkin toimivat toisin, ja parhaat ajankohdat sijoittaa sattuvatkin usein juuri huolipesäkkeiden aikaan.
Kiinan kasvu on tänä vuonna vauhdikasta kulutuksen elpyessä koronatoimien jälkeen. Samaan aikaan talouteen kumpuaa kuitenkin epävarmuutta presidentti Xin puheista.
Yhdysvalloista lähteneet pankkihuolet ovat laittaneet korkomarkkinatkin täysin sekaisin. Esimerkiksi lyhyissä valtionlainakoroissa ja euriboreissa on nähty suurempia liikkeitä kuin finanssi- tai eurokriisissä.
Pankkiosakkeiden heilunta ei ole vielä maailmanloppu
Pankkien osakekurssien voimakkaat liikkeet ovat herättäneet huolta viime viikkoina. Hermoilun myötä rahoitusolosuhteet ovat kiristyneet jonkin verran, ja orastava näkymien elpyminenkin on ottanut hieman takapakkia. Maailmanlopusta ei kuitenkaan ole kyse edes markkinahinnoittelun perusteella.
Yhdysvaltojen pankkihuolet lattoivat korkomarkkinatkin täysin sekaisin, ja keskuspankkien koronnosto-odotukset ja 12 kuukauden euribor-korko ovat romahtaneet. Ajatus korkojennoston lopettamisesta on kuitenkin ennenaikainen.
Asuntokauppa on hiljentynyt talveksi, hinnat ovat kääntyneet laskuun korkojen noustessa ja epävarmuuden varjostaessa taloutta. Alamäen odotetaan jatkuvan vielä vuoden ensimmäisen puoliskon. Asuntomarkkinan odotetaan piristyvän jälleen loppuvuonna ja hintojen kääntyvän nousuun epävarmuuksien hälvetessä, sillä asuntomarkkinoiden perustekijöiden ovat kunnossa.
Talouden kasvunäkymät ovat piristyneet alkuvuonna, ja ohjauskorot näyttävätkin nousevan euroalueella liki neljään ja Yhdysvalloissa kuuteen prosenttiin. Miten Suomen talous kestää korkojen nousun? Ruotsin keskuspankki puolestaan tasapainottelee kotitalouksien kasvavien korkomenojen ja heikkenevän valuutan välillä.
Blogi: Neljän prosentin korot iskevät Suomeen muita lujempaa
Korkohuippu on taas karkaamassa yhä korkeammalle, kun eurotalous pitää pintansa nousevien korkojen keskellä ja inflaatio jyllää. Suomen talous on kuitenkin muita euromaita haavoittuvaisempi nouseville koroille.
Joukkolainat ovat tuottaneet hyvin alkaneen vuoden aikana. Riskimarginaalit ovat kaventuneet vauhdikkaasti odotettua paremman talousnäkymän ansiosta. Marginaalien kaventumisesta huolimatta joukkolainakorot ovat korkeita viime vuosiin verrattuna ja tarjoavat mielenkiintoisia tuottomahdollisuuksia sijoittajalle.
Blogi: Suomen julkinen talous ei kestä korkeampia korkoja
Suomen julkisen talouden haasteista on puhuttu jo pitkään, mutta vaikeat päätökset ovat vielä edessäpäin. Suomen julkinen talous ei ole kestävällä uralla nykyisillä korkotasoilla, ja tilanteeseen pitää suhtautua sen vaatimalla vakavuudella.
Toimiiko yrityksesi kehittyvillä markkinoilla? Katso viisi suurinta valuuttakursseihin liittyvää piiloriskiä
Kehittyvien markkinoiden paikallinen sääntely voi monimutkaistaa hallinnollisia prosesseja sekä vaikeuttaa pääsyä käsiksi tilivaroihin ja pääomiin. Voit kuitenkin välttää epämiellyttävät yllätykset, kun tunnet suurimmat kehittyviin markkinoihin liittyvät riskit.