Frank Vang-Jensen: ”Olimme asiakkaittemme ja pohjoismaisten yhteiskuntien tukena ja saavutimme jälleen vahvan tuloksen. Ilman asiakkaittemme luottamusta ja uskollisuutta emme olisi nyt tässä pisteessä. Haluamme myös jatkossa olla ensisijainen kumppani asiakkaillemme.”
”Pienikin apu voi merkitä paljon” – nordealaiset vapaaehtoistyössä vuonna 2022
Vuonna 2022 yhteiskuntavastuutoimintaan osallistui yli 1 750 nordealaista. Yli puolet heistä osallistui pakolaisten auttamiseen. Mukana olleet kertovat, että vapaaehtoistyö tuntui palkitsevalta – ja että pienikin apu voi merkitä paljon.
Nordean tietosuojaseloste on päivitetty osana vuosittaista tarkistusprosessiamme. Tietosuojaselosteessa kuvataan, miten Nordea kerää, käyttää, säilyttää ja jakaa henkilötietoja. Siinä kerrotaan myös, mitä oikeuksia sinulla on yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaisesti.
Nordean hallituksen entinen puheenjohtaja Hans Dalborg on kuollut
Hans Dalborg on kuollut 81-vuotiaana. Hän oli yksi Nordean luomistarinan arkkitehdeista ja toimi pitkään Nordean hallituksen puheenjohtajana. Hans Dalborg muistetaan parhaiten Nordean luomiseen johtaneesta innovatiivisesta visiostaan sekä poikkeuksellisesta johtajuudestaan, kulttuurien tuntemuksestaan ja maanläheisestä olemuksestaan.
Nordea comments on information regarding Panama Papers case from 2016
Today the Danish newspaper Ekstra Bladet covers Nordea’s role in cases where previous customers of Nordea Luxembourg have not paid the correct Danish taxes. Since then Nordea has closed its bank in Luxembourg and is in close dialogue with the Danish authorities to resolve the matter.
Liiketoiminnan vahva vire jatkui epävarmoista ajoista huolimatta
Frank Vang-Jensen: Ennustettavuus on tämänhetkisessä taloudellisessa ympäristössä heikkoa, ja odotamme saman jatkuvan tulevinakin neljänneksinä. Meillä on kuitenkin hyvät edellytykset kestää haastavat olosuhteet ja tukea niin asiakkaitamme kuin pohjoismaisia yhteiskuntia.
Tutustu Nordean hallituksen puheenjohtajaan Stephen Hesteriin
Kansainvälisesti kokenut yritysjohtaja Stephen Hester aloitti Nordean hallituksen puheenjohtajana 1. lokakuuta 2022. Pyysimme häntä kertomaan näkemyksensä uudesta roolistaan.
Toimintaympäristömme muuttui toisella neljänneksellä. Nordealla on hyvät edellytykset vastata epävarmoihinkin aikoihin. Olemme valmiita tukemaan asiakkaitamme ja vaikutamme edelleen positiivisesti pohjoismaisiin yhteiskuntiin.
Energiaa, yhdenvertaisuutta ja hauskanpitoa: Nordea on Pride-tapahtumien ylpeä kumppani
Jo nyt monet Nordean vapaaehtoiset ovat alkaneet valmistella tapahtumia ja kulkueita. Työntekijät eri puolilta konsernia kokoontuvat yhteen ja marssivat Nordean lipun alla sekä juhlistaakseen moninaisuutta että lähettääkseen tärkeän viestin siitä, että Nordea on yhdenvertainen työpaikka.
Tiedotusvälineissä on nostettu esille asioita, jotka liittyvät Nordean aiemmin yhdessä DNB:n kanssa omistamaan ja sittemmin myymään Luminor Bankiin. Nordea ei hyväksy pankin hyväksikäyttämistä talousrikoksiin – ei nyt eikä aikaisemmin.
Nordea teki rikosilmoituksen poliisille aiemmin tänä vuonna ja on auttanut sen jälkeen poliisitutkinnassa aktiivisesti. Nordean tutkinnan kohteena oli yhteensä neljä norjalaista työntekijää, jotka Nordea on pidättänyt tehtävistään ja jotka poliisi on pidättänyt tapauksen epäiltyinä.
Nordealaiset kaikkialla pankissa yhdistivät voimansa tukeakseen miljoonia sotaa pakenevia ukrainalaisia. Saimme kerättyä lähes tuhat kiloa kaikkein tarpeellisimpia tavaroita ja lahjoitettua rahaa useille hyväntekeväisyysjärjestöille.