Ensimmäiset Pride-tapahtumat järjestetään muutaman viikon kuluttua. Yksi tapahtumiin osallistuvista nordealaisista on Caelum Davies, joka työskentelee talousrikollisuuden torjunnassa Helsingissä. Hän ei halua jättää väliin mahdollisuutta puolustaa asiaa, joka on hänelle tärkeä.

Caelum Daviesille Pride ei tarkoita pelkästään moninaisuuden juhlistamista. Se myös kertoo koko maailmalle, että kaikkien ihmisten pitäisi sukupuolesta, identiteetistä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta ominaisuudesta riippumatta tuntea itsensä tervetulleeksi ja kunnioitetuksi omana itsenään. 

Caelum Davies johtaa LGBT+- ja Allies-henkilöstöryhmää Suomessa.

”Olen ylpeä siitä, että Nordea jatkaa Pride-yhteistyötä. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että työpaikkani sitoutuu aktiivisesti edistämään moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta ja että voin olla oma itseni ja kertoa työtovereilleni avoimesti olevani homo”, sanoo Caelum Davies, joka vetää LGBT+ and Allies -henkilöstöryhmää Suomessa. 

Caelum Davies tuli ulos kaapista 14-vuotiaana ja sai onnekseen tukea perheeltään ja ystäviltään. Muiden ihmisten tarinat eivät valitettavasti ole aina yhtä onnellisia, vaan he voivat kohdata vastustusta sekä perheessään että yhteiskunnassa.  

”Monet joutuvat kamppailemaan kaapista ulos tulemisen kanssa, eikä läheskään kaikilla ole asiaan kannustavasti suhtautuvaa perhettä tai työpaikkaa. Saamme välillä vihaviestejä ja loukkaavia kommentteja. Väkivaltakaan ei ole meille vieras kokemus. Minuakin on uhattu veitsellä, koska olen homo. Vaikka olemme jo saavuttaneet paljon, tehtävää on vielä jäljellä. Pride-tapahtumien avulla pystymme yhdessä nostamaan esille tärkeitä asioita ja toivottavasti panemaan pisteen kaikelle syrjinnälle”, Caelum Davies sanoo. 

Nordea-konsernin henkilöstöjohtaja Christina Gadeberg

Pride yhdistää nordealaisia 

Kaksi vuotta kestäneen koronapandemian aikana Pridea on juhlittu digitaalisesti, mutta nyt olemme iloisia voidessamme taas osallistua juhlintaan paikan päällä toimintamaissamme: Virossa, Tanskassa, Suomessa, Puolassa, Norjassa, Ruotsissa* ja Yhdysvalloissa. Toimihenkilöt ja johtajat eri puolilta Nordeaa osallistuvat kulkueisiin, ja sen lisäksi eri maissa järjestetään tapahtumia, joissa korostetaan yhdenvertaisen ja monimuotoisen työpaikan merkitystä. 
 
”Pride on hieno mahdollisuus juhlistaa sitä, mihin uskomme: monimuotoinen ja yhdenvertainen työpaikka on menestyksen avain. Parannettavaa on vielä, ja meidän pitää jatkuvasti edistää tasa-arvoa, moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta työpaikallamme. Kannustan jokaista, jolla suinkin on mahdollisuus, osallistumaan energiseen, hauskaan ja yhdenvertaiseen päivään”, Nordea-konsernin henkilöstöjohtaja Christina Gadeberg sanoo.

Lue lisää artikkelista ”Moninaisuus ja yhdenvertaisuus ovat luonnollinen osa päivittäistä työtämme”. 

* Ruotsissa kumppanuussopimus allekirjoitetaan pian.   

 

Moninaisuus ja yhdenvertaisuus
Arvot
Tietoa meistä
Vastuullinen pankkitoiminta
Vastuullisuus
Senior smiling business woman in cafe

Moninaisuus ja yhdenvertaisuus

Erilaisuus on rikkaus

Me uskomme, että yksi menestyvän yrityksen peruspilareista on erilaisten persoonien, taustojen ja kokemusten kirjo. Kun me kaikki hyödynnämme omia, ainutlaatuisia vahvuuksiamme, pystymme myös palvelemaan moninaista asiakaskuntaamme paremmin.

Lue lisää
Male and female students sitting at desk in classroom

Taloustaidot

Näin tuemme nuorten ja lasten taloustaitoja

Me Nordeassa haluamme edistää taloustaitoja, sillä ne ovat tärkeitä tasapainoisen talouden ja hyvän elämänlaadun kannalta. Nordealaiset opettavat näitä taitoja vuosittain tuhansille lapsille ja nuorille.

Lue lisää
Group of people in stairs

Moninaisuus ja yhdenvertaisuus

Nordea on jälleen Suomen tasa-arvoisin yritys SHE Index -mittauksen mukaan

Moninaisuus, inkluusio ja yhdenvertaisuus ovat keskeisessä roolissa Nordean toiminnassa niin työpaikalla, asiakkaiden kanssa kuin yhteiskunnan tasolla.

Lue lisää