Nordean tuorein osavuosikatsaus sisälsi positiivisia vastuullisuusuutisia. Large Corporates & Institutions -liiketoiminta-alue järjesti toisella vuosineljänneksellä 16 miljardia euroa kestävää rahoitusta, joten sen kokonaismäärä nousi 202 miljardiin euroon. Näin ollen tavoitteemme järjestää yli 200 miljardia euroa kestävää rahoitusta vuosina 2022–2025 ylittyi etuajassa, vaikka epävarmuus suhtautumisesta ESG-tekijöihin lisääntyy markkinoilla.

Tästä suuntauksesta huolimatta Nordea on edelleen suuryritysten ja instituutioiden suosima pankki vastuullisuuteen liittyvässä neuvonnassa. Meillä on vahva asema pohjoismaisissa kestävissä yrityslainoissa ja pankkilainoissa. Vahvistamme edelleen valmiuksiamme tällä osa-alueella.

”Olemme Pohjoismaiden johtava pankki yritysten kestävässä rahoituksessa, ja olemme ylpeitä siitä, että olemme avainasemassa tukemassa asiakkaitamme siirtymän toteuttamisessa. Viime vuosina olemme kehittäneet ESG-neuvontapalvelujamme huomattavasti”, sanoo Large Corporates & Institutions -liiketoiminta-alueen johtaja Petteri Änkilä. 

”Teemme yritysten kanssa käytännönläheistä yhteistyötä. Se hyödyttää asiakkaitamme entistäkin enemmän tilanteessa, jossa ESG-tekijöihin liittyvästä sääntelystä on epävarmuutta. Kärkisijoituksemme ESG-tekijöihin liittyvissä pankkivertailuissa vuoden 2025 alkupuoliskolla kertovat, että osaamme tukea asiakkaitamme myös haastavassa ja muuttuvassa poliittisessa ympäristössä”, hän jatkaa.

Suuri osa kestävästä rahoituksesta kohdistuu suurten yritysasiakkaiden vastuullisuustyöhön. Kokonaissummaan sisältyy kuitenkin myös henkilöasiakkaiden vihreitä asuntolainoja sekä vihreitä ja kestävyyteen sidottuja lainoja pk-yrityksille, jotka pystyvät osoittamaan esimerkiksi energiaratkaisuihin ja luonnonvarojen kulutuksen vähentämiseen kohdistuvien investointiensa positiiviset vaikutukset.

”Asiakkaamme etsivät tapoja siirtyä nykyistä kestävämpiin liiketoimintamalleihin samalla kun niiden on täytettävä sidosryhmien kasvavat vaatimukset – ja me tuemme asiakkaitamme tässä edelleen”, Nordean yritysasiakastoiminnasta vastaava johtaja Nina Arkilahti sanoo. ”Pelkästään viime neljänneksellä keskustelimme vastuullisuusteemoista yli 700 asiakastapaamisessa, ja kestävän rahoituksen osuus on nyt 14 prosenttia luotonannostamme”, hän lisää.

Nordea haluaa tukea pk-yritysten vastuullisuushankkeita entistä vahvemmin ja on siksi äskettäin laajentanut takaussopimustaan Euroopan investointirahaston kanssa 393 miljoonaan euroon. Näin voidaan tukea yhä useampia yrityksiä kaikissa Pohjoismaissa.

Kestävä rahoituksemme

Nordea tarjoaa laajan valikoiman kestäviä ratkaisuja niin siirtymärahoitusta kuin vastuullisuustyön ja -hankkeiden rahoitusta varten. Valikoimaan sisältyy esimerkiksi vihreitä ja kestävyyteen sidottuja lainoja. Lisäksi autamme asiakkaitamme saamaan rahoitusta pääomamarkkinoilta esimerkiksi vihreiden, yhteiskunnallisten, kestävien ja kestävyyteen sidottujen joukkolainojen kautta.

Global Finance antoi tunnustusta asemallemme johtavana kestävän rahoituksen tarjoajana ja valitsi meidät vuoden 2025 parhaaksi siirtymälainoja / kestävyyteen sidottuja lainoja tarjoavaksi pankiksi Länsi-Euroopassa, parhaaksi vihreitä joukkolainoja järjestäväksi pankiksi Länsi-Euroopassa sekä parhaaksi kestävää rahoitusta järjestäväksi pankiksi Suomessa, Tanskassa ja Norjassa.

Lue lisää Nordean vastuullisista rahoitustuotteista ja -palveluista
Vastuullisuus
Vastuullinen pankkitoiminta
Steel long pipes in oil factory during sunset

Vastuullinen pankkitoiminta

Nordea vaatii yhdessä muiden sijoittajien kanssa EU:lta metaaniasetuksen toimeenpanoa

Nordea Asset Management on osa 44 yhteisösijoittajan ja salkunhoitajan koalitiota, joka vaatii EU-päättäjiä hyväksymään EU:n metaaniasetuksen nykymuodossaan.

Lue lisää
Jutel CEO Jorma Kivela

Vastuullisuus

Radioautomaation edelläkävijä näyttää tietä vastuullisuudessa

Suomalainen Jutel Oy on osoittanut, että pieni yritys voi olla suuri edelläkävijä vastuullisuudessa. Radioautomaatioratkaisujen pioneeri on Nordean tuella ottanut merkittäviä askeleita kohti kestävämpää liiketoimintaa.

Lue lisää
Fog over forrest

Vastuullisuus

Mikä on ESG?

ESG on lyhenne englannin kielen sanoista Environmental, Social ja Governance. Sillä tarkoitetaan ympäristöön, yhteiskuntavastuuseen ja hallintotapaan liittyviä asioita.

Lue lisää