22-03-2024 08:00

Nordean Jodel-kanava palkittiin digitaalisen median Grand One -kilpailussa

Vuonna 2020 avattu kanava palkittiin parhaana Jodel-toteutuksena Suomen suurimmassa digitaalisen median töille tarkoitetussa kilpailussa 21.3.2024.
Two young people looking at a mobile phone

Kilpailun tuomariston mukaan Nordean kanava tarjoaa edelläkävijän roolissa Jodelin käyttäjille tietoa ja apua arjessa hyödyntäen alustan antia ja vuorovaikutusta.  

Nordea oli ensimmäinen pankki Suomessa, joka avasi oman asiakaspalveluun ja viestintään tarkoitetun kanavan nuorten aikuisten suosimassa Jodel-sovelluksessa. Kanavan suosio jatkaa kasvuaan ja asiakkaat kysyvät siellä rohkeasti arjen pankkiasioista.

”Grand One -palkinto on hieno tunnustus pitkäjänteisestä työstä, jota Jodel-kanavamme eteen on viime vuodet tehty. Kiitos kuuluu kaikille sisällöntuottajillemme ja asiakasneuvojillemme, jotka suunnittelevat kanavaan sopivia sisältöjä ja käyvät yleisömme kanssa keskusteluja päivittäin”, sanoo Nordean sosiaalisesta mediasta Suomessa vastaava viestintäpäällikkö Nina Elfvengren.

Yhteisöllinen asiakaspalvelukanava

Jodel-kanavamme ytimessä on vuorovaikutus käyttäjien kanssa, sillä Jodel on ennen kaikkea keskustelualusta. Sosiaalisen median asiakaspalvelussa työskentelee neljä Jodeliin erikoistunutta neuvojaa, jotka seuraavat kanavalla käytävää keskustelua ja osallistuvat siihen päivittäin.

”Keskusteluissa asiakasneuvojamme pyrkivät selkeisiin ja suoraviivaisiin vastauksiin Jodelille ja asiakassegmentille ominaiseen tyyliin, unohtamatta myöskään rentoa ja huumorisävytteistä otetta sopivissa hetkissä”, sanoo Nordean sosiaalisen median asiakaspalvelutiimin esihenkilö Ville Komulainen.

Kanavalla käytävät keskustelut liittyvät tyypillisesti asumiseen, säästämiseen ja opintolainaan. Keskustelu on aktiivista ja jodlaajat auttavat Nordean kanavalla myös toinen toisiaan. Käyttäjät toimivat kanavassa täysin anonyymisti. 

”Olemme huomanneet, että anonyymi alusta selvästi madaltaa kynnystä käydä keskustelua vaikeammistakin aiheista. Tunnelma kanavalla on kuitenkin yhteisöllinen ja keskustelut käydään hyvässä hengessä”, Komulainen kertoo.

Löydät Nordean kanavan Jodelista nimellä nordea_aspa. Asiakasneuvojamme ovat paikalla arkisin kello 9-17. 

Tutustu Nordean kilpailutyöhön: Pankki nuorten ulottuvilla – Nordea Jodelissa | Nordea

 

Mikä Grand One?

Grand One on digitaalisen median töille tarkoitettu suomalainen kilpailu. Palkintoja jaettiin tänä vuonna kahdessakymmenessä eri kategoriassa. Nordean Jodel-kanava osallistui markkinoinnin ja viestinnän kategoriaan ”Paras Jodel-toteutus”. Kyseinen kategoria oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana kilpailussa. Jodel-kategoriassa oli mukana yhteensä kymmenen kilpailutyötä, joista tuomaristo valitsi neljä finalistia. Grand One -palkintogaala järjestettiin Helsingin Suvilahdessa torstaina 21.3.2024. 

Nordean mobiilipankki voitti vuonna 2020 kilpailussa parhaan digitaalisen palvelun Grand Prix -palkinnon.

Grand One -kilpailun kotisivut
Digitaalinen pankkitoiminta