Oma talous

Opi oman taloutesi asiantuntijaksi. 

Kaksi oppilasta juttelee luokkahuoneessa iloisesti

Oma talous

Nordean etäTET mahdollistaa korvaamattoman kurkistuksen työelämään

Työelämään tutustumisjaksot (TET) ovat pysyneet osana peruskoululaisten oppisisältöä, vaikka moni muu asia nuorten koulumaailmassa onkin muuttunut vuosien varrella. Nordea on ollut jo pitkään mukana tarjoamassa nuorille mahdollisuuksia tutustua työelämään ohjatusti.

Lue lisää
Taloussankari junior logo

Oma talous

Nordea panostaa alakoululaisten ilmasto- ja talousosaamiseen

Nordea, Talous ja nuoret TAT, sekä Ekokumppanit ovat yhdessä tuottaneet Taloussankari Junior selainpohjaisen pelin, jonka avulla tuetaan alakouluikäisten lasten ilmasto- ja taloustietoisuuden kasvattamista sekä vaikutetaan asenteisiin.

Lue lisää
Helsinkiläisen talon katto

Rahoitus

Taloyhtiölainoissa piilee myös riskejä – ota ainakin nämä kolme asiaa huomioon osakkaana

Taloyhtiölainojen määrä on kasvanut yli 10 % vuositasolla viimeisen kymmenen vuoden aikana, joka on kasvattanut suomalaisten velkaantumista. Taloyhtiölainaa ei kuitenkaan aina hahmoteta omaksi lainaksi.

Lue lisää
modern-buildings

Oma talous

Nordea: Vuokramarkkinat tasapainottuvat syksyllä kysynnän piristyessä

Vuokrattavana olevien asuntojen määrä on kasvanut huomattavasti korona-aikana. Opiskelijat ovat loistaneet poissaolollaan vuokra-asuntomarkkinoilta, mikä on johtanut vapaiden vuokra-asuntojen määrän kasvuun.

Lue lisää
Senior woman outside smiling at phone

Oma talous

Viisi vinkkiä sosiaalisen median turvalliseen käyttöön

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä kaikkea jaat verkossa? Tieto ei välttämättä välity vain kavereillesi, vaan mahdollisesti myös heidän kavereilleen ja kenties myös täysin tuntemattomille henkilöille.

Lue lisää
mature-friends-having-garden-party-while-children-are-playing-in-backyard

Oma talous

Nordea: Voimakas kysyntä luo painetta asuntojen hintojen nousulle

Asuntojen kysyntä ja sitä myötä hintojen nousu on koronavuoden aikana kasvanut ennätysmäiseksi.

Lue lisää
vaparikollaasi

Vastuullinen pankkitoiminta

Rahataidot määrittävät nuorten tulevaisuuden suuntaa

Rahataidot määrittävät nuoren tulevaisuuden alkumetrejä. On helpompi keskittyä opiskeluun tai nuorena työntekijänä työpäivään, kun raha-asiat ovat kunnossa

Lue lisää
Economic-outlook-pre-buzz-nordea

Oma talous

Millaiset ovat talouden näkymät, kun pandemiaa on takana yli vuosi?

Ilmoittaudu mukaan webinaariin – saat 11. toukokuuta julkaistavan Nordean Economic Outlook -talousennusteen.

Lue lisää
Johtaja, henkilöasiakkaat, Suomi

Markkinat ja sijoittaminen

Kaikkien aikojen asuntokevät

Kun jo viime vuonna Nordean asuntoluototus kasvoi 20 prosenttia koko Suomessa, niin nyt useat kiinteistövälittäjät ovat kertoneet, että kasvukeskuksissa koteja ei välttämättä tällä hetkellä edes riitä kaikille etsijöille – parhaista kohteista jopa kilpaillaan.

Lue lisää

Lehdistötiedotteet

Nordea: Asuntomarkkinoiden hyvä imu jatkuu

Lue lisää